Nimipäivät tänään saivat pienen huvituksen aikaiseksi aamulla, kun repäisin eilisen lapun pois tämän päivän päältä.
Olen nyt muutaman päivän miettinyt, miten minun olisi pitänyt vastata asiakkaalle, joka naureskeli kuinka nykynuoret päättävät aamukahvia juodessaan, mitä sukupuolta ovat. (Arvaatte varmaan myös, oliko tämä henkilö keski-ikäinen miesoletettu vai jotain muuta.) Hämmennyin niin, että hymyilin vain vaivautuneesti sanomatta mitään.
Tämä ihan oikeasti vaivaa. Tunnen läheisesti sekä muunsukupuolisia että transihmisiä puhumattakaan muista LGTB+-ihmisistä enkä ymmärrä, miten keneltäkään on pois se, mitä nämä ihmiset ovat saati mitä he tekevät rakastettunsa kanssa.
Onneksi voin myös vilpittömästi kehua miestäni, joka ollakseen yllämainittua lajia, on aina suhtautunut LGTB+-ihmisiin kuten kaikkiin muihinkin.
Kaiken lisäksi odotin pääseväni kotiin katsomaan telkkaria kissan kanssa, mutta meillä olikin vähän yli tunnin kestänyt sähkökatko. Jei.
Sirius ei uskaltanut tulla sisälle pimeään taloon ennen kuin sähköt palasivat
Tässä vielä Taylor Swiftin hittibiisi, tykkään tanssikohtauksista vaikka muuten Taylorin musa ei juuri kosketa. Eräs ystävä on Swiftie, joten sitä kautta tämäkin tullut tutuksi.
Ajattelin hoitaa nyt tämän kuun Kristiina K:n haasteen heti pois alta, ettei jää viime hetkille. Varoitan myös, että minulle lukeminen ja kuunteleminen on sama asia, kuunnellessa voin tehdä samalla esimerkiksi käsitöitä.
Viimeksi lukemani kirja oli eilen loppuun kuuntelemani Richard Osmanin The Impossible fortune eli suomeksi Mahdoton mammona (really? ettei sitten muuksi kääntynyt). Kirja jatkaa Torstain murhakerhon seikkailuja, mutta ehkä hieman vähemmän anarkistisesti vaikka huumoriakaan ei puutu.
Kirja alkaa Joycen tyttären Joannan häistä ja sulhasen parhaan ystävän eli best manin katoamisesta heti häiden jälkeen. Soppaan liittyy Ronin perhehuolet sekä Ibrahimin suosikkirikollisen tempaukset. Elizabeth alkaa toipua pahimmasta surustaan ja palailee pikkuhiljaa entiselleen. Bogdan sekä suosikkipoliisimme ovat myös mukana tiimellyksessä.
Pidin kirjasta, tuttu tyyli sekä tutut henkilöt ovat aina mukavia palata, mutta myös uusien konnuuksien kehittely on mielenkiintoista. Tässä viidennessä osassa ilahduin Joycen ja Joannan äiti-tytär-suhteesta sekä best manin loppukaneetista.
Olen kuunnellut kaikki Murhakerhon osat englanniksi ja voin myös lämpimästi suositella Netflixin elokuvaa, jossa Helen Mirren ja Pierce Brosnan sekä muut kumppanit ovat vallan mainioita.
Ja jos nyt jotakuta kiinnostaa, niin meikäläisen goodreads-profiili löytyy täältä. Aion tässä lähitulevaisuudessa saada luettua nuorten fantasiakirjan The Cat who saved the library'n loppuun myös.
Pikaisesti vielä haasteosallistuminen Kristiinan kuukauden haasteseen.
Syyskuussa luonnolla on ollut aikaa kääriytyä pehmeään sumuun. Sumu on ihanaa, se peittää kaiken kauniilla harmaudellaan ja pehmeydellään. Rakastan sumuisia aamuja <3
Lähdimme Naantalista auton kera torstai-iltana ja anivarhain perjantaina
olimme Kapellskärissä. Koska meillä ei ollut kiire mihinkään, hotellihuoneenkin
saisi vasta puolenpäivän jälkeen, ajelimme pikkuteitä pitkin aikeenamme mennä
Kungens kurvaan. Löysimmekin itsemme Drottningholmista ja sen toiselta puolen
löysimme lossin!
Oli varsin hauskaa. Kungens kurvan Ikeassa olimme juuri
lounasaikaan ja sen nautittuamme menimme ostoksille CityGross-ruokakauppaan. Se
on vähän kuin Prisma tai Kitumarket täällä ja päätinkin vilkaista
valaisinosastoa. Löysin sieltä mökille juuri sellaisen kattolampun, jota olen
etsinyt pari vuotta.
Pääsimme mukavasti hotellille ja sitten sen parkkihalliin. Jos olette
koskaan joutuneet parkkeeraaman Tukholman keskustassa hotellin parkkihalliin,
niin arvostan. Ystävällä on onneksi pikkuinen auto, joten sikäli oli suht
helppoa, mutta vanhan kaupunkitalon kellarin kakkostason halli on kyllä varsin
rattoisa paikka. Olimme onneksi harjoitelleet jo vuosi sitten vaikkakin eri
hotellin parkkihallissa, joten emme olleet ihan niin paniikissa kuin
silloin.
Päästyämme huoneeseemme otimme muistaakseni pienet
päiväunet ennen kuin lähdimme katsomaan maisemia ja illallista.
Oikein hyvä mocktail tarjoiltiin Ciao Ciao Dua-ravintolassa
Lauantaina menimme aamiaiselle Mr Cake-kahvilaan ja
sen jälkeen kiertelimme Akademiska bokhandelissa. Ostin neljä kirjaa ja joitain
kyniä yms siinä meditoinnin lomassa ja muistelin, kuinka ihana oma
Akateemisemme oli silloin joskus. Kirjakauppailun jälkeen menimme vielä NK:in
läpi ja sitten lähdimme suunnistamaan takaisin hotelliin. Saimme auton oikein
hyvään paikkaan kellarissa sunnuntaiaamun aikaista lähtöä silmällä pitäen ja
sitten menimme katsomaan töllöä ja päiväunille.
Päiväunien jälkeen olikin aika lähteä illan
keikkapaikkaa kohti. Ystävä on ruotsalaisen popin suurkuluttaja ja oli
hankkinut meille liput illallisineen Niklas Strömstedtin esitykseen. Kyseinen
herra on pitkän linjan pop-muusikko ja on nyt julkaissut muistelmansa, joista
kertoili pätkiä musisoinnin lomassa meidän syödessämme herkullisia pieniä
ruokia puikoilla. Keikka oli varsin rattoisa. Pääsimme hotellille ja katsoimme
vielä telkkarista NottingHill’in ennen valojen sammuttamista.
Aamulla olimme onneksi varanneet runsaasti aikaa,
sillä (ilmeisesti uusi) respa ottikin meiltä kaikki avainkortit pois sillä
seurauksella, että jäimme jumiin kakkoskerrokseen auton kanssa. No, minä sitten
kipaisin ylös kellarista (pääsin ulos hätäovesta) ja kävin sanomassa, että
saataisko joku avain, kun jäätiin lukkojen taakse. Onneksi (kokeempi)
respahenkilö ymmärsi heti ja sain avaimen ja pääsimme matkaan mitä pikimmiten.
Ajelimme sumuisessa aamussa Kapellskäriin ja ehdimme laivaan oikein hyvin.
Laivassa yllättäen nukuimme, sitten heräsimme päivälliselle ja ostoksille.
Illalla olimme kotona joskus 23 maissa.
Matkalla Kapellskäriin
Auringonlasku saaristossa
P.S. En tiedä, mitä tekstille tapahtui tuossa keskellä. Kaikki on kirjoitettu samalla fontilla ja samalla pistekoolla, ilmeisesti joku blogger-homma taas.
Syyskuun viimeinen päivä, vielä ehdin päivitellä näin synttäreidenkin kunniaksi. On kyllä useasti pitänyt kirjoitella, mutta kun ei ehdi aina heti ja sitten se muistuu mieleen vasta, kun on jo vaakatasossa. Pöh.
Kävimme syyskuussa pari kertaa mökillä. Ekalla kerralla oli aika kylmä sää, mutta kävimme tsekkaamassa erään lähitilan lauantain Lähiruokapäivänä. Ehdimme myös käydä kylällä kahviostoksilla ja näimme kylän autoharrastajien paraatin, joka on aina syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Seuraavan viikonlopun lepäsimme kotona, mitään mielikuvaa ei kyllä ole mistään. Viikolla kävin ystävien kanssa kahvilla Cajsan Helmessä, joka oli oikein kiva. Muuten aika normaalia arkea, aloitin maanantaiaamujen uinnit ja tiistaipilatekset.
Laitoimme mökin talviteloille viikko sitten. Hiirenkarkottimeksi nakkelimme esikoisen kanssa neilikkaa nurkkiin ja vähän sänkyihinkin sekä kaikkialle, mistä hiiri voi kulkea (ja mihin oli mokoma ryökäle jättänyt jälkiäkin). Lisäksi olimme jo aiemmin sirotelleet kanelia sinne tänne, niin mökki alkoi tuoksua varsin jouluisalta. Ehkä hiiri ja mökin tonttu pitävät joulukestit.
Nuoret joutsenet vissiin säikähtivät yhtä paljon kuin minä
Laiturikin nostettiin ja vesi oli vielä mukavan vilpoisaa silloin, joten minä menin järveen ja sieltä auttelin miesväkeä työntämällä laituria oikeaan suuntaan.
Viime viikonlopun olin ystävän kanssa Tukholmassa ja ajattelin kertoa siitä eri postauksessa.
Lupasin Apotille kertoa vanhan tarinan laatoitushommista. Ihan siis sellaisista kaakelihommista.
Kauan sitten erään silloisen työkaverin veljellä oli rakennus- ja remonttifirma. Tekivät siis pienehköjä remontteja ja alirakennushommia.
Tässä kyseisessä remontissa oli tehty vanhalle rouvalle keittiöremonttia ja tuli sitten viikonloppu. No viikonloppu huilittiin ja maanantaina remonttimiehet palasivat keittöhommaan. Sinä päivänä piti tehdä keittiön välitilan laatoitus ja sitä varten oli tilattu ja jo saatukin työmaalle niitä verkkoon liimattuja pikkulaattoja, muutama senttimetriä kanttiinsa.
Ongelmana oli vain, että lastat eivät enää olleetkaan kiinni verkossa ja miekkoset sitten rouvalta utelemaan, että mitähän niille on mahtanut tapahtua viikonlopun aikana. Siihen rouva vastaa, että hän ajatteli auttaa remonttimiehiä ja irrotteli laatat verkosta.
Niin. Sitten odoteltiin uudet laatat ennen kuin remontti eteni.
Istun palelemassa yksinäni täällä kirjaston tiskillä. Talossa on toki muitakin ihmisiä, mutta juuri nyt ei ole asiakkaita. Ja palelen siksi, että meidän ilmastointi puhaltaa täysillä, osin toki menee pään yli, mutta osa iskeytyy selkään ja jalkoihin. Onneksi en vienyt paksua villahuiviani kotiin keväällä, arvelin saattavani tarvita sitä jo tässä vaiheessa. On mulla myös silkkinen huivi kaulassa villahuivin alla, on melkein lämmin.
Ajattelin jurputtaa ihan yhdentekevistä asioista tässä nyt.
Esimerkiksi siitä, että erään ystäväpariskunnan (lauantain vieraita) miesoletettu osapuoli on ystäväpiirissämme ainoa, joka polttaa. Alkukesästä he eivät päässeet meille nuorimmaisen yo-juhliin, koska tämä miekkonen oli saanut keuhkokuumeen ja keuhkotulehduksen. Toki sai myös pari kuukautta sairaslomaa, jahka tokeni ulos sairaalasta. arvatkaapa, onko hän lopettanut röökaamisen? Niin, ei ole. Vaimonsa oli hyvin huolissaan, palaako tuo edes lasaretista ja nyt äijä vetää taas spaddua kuin viimeistä päivää.
Toinen asia, joka jurppii vieläkin, on tiistainen elokuvaretkemme. Olimme miehen kanssa katsomassa 'Mies ja alaston ase'-leffaa sellaisessa salissa, jossa on ne loikoilupenkit eli niitähän ei kovin monta sinne saliin edes mahdu. Miehen edessäolevalla rivillä joku ukkeli katseli luuriaan vielä salin pimetessä mainosten ajaksi ja mies sitten hetken kuluttua kävi sanomassa, että voisiko tyyppi laittaa luurinsa pois. Sanoin hänelle ajaessamme kotiin päin, että onneksi hän kävi sanomassa. Mieheni (joka ei yleensä käy näistä sanomassa, vaan murisee mulle jälkikäteen) sanoi ettei hän uskaltanut odottaa sitä, että meikäläinen ojentaa kanssakatsojaa.
Kaihoisasti muistelimme kännykkäaikojen alkuhämäriä, kun eräänkin kerran joku heitti luurihäirikön puhelimen kohti valkokangasta. Voin kertoa, että kaikki taputtivat. Silloin ammoisina aikoina oli myös tapana jonkun vastatessa puhelimeen jo hiljentyneessä salissa huutaa 'sano terveisiä'. Olisi aika mukavaa palata tällaiseen kansalaistottelemattomuuteen.
Vielä hieman rutinaa zumbasta. Eilen siis palasin tai entinen ohjaani palasi vetämään zumbaa vauvalomansa jälkeen. Ohjaaja on todella mukava nuori nainen, ongelmana on vain se, että hän ei juurikaan puhu suomea vaikka on asunut täällä jo kymmenkunta vuotta. Silloin pari vuotta sitten löytäessäni tämän ryhmän olin ainoa suomea äidinkielenäni puhuva, muut puhuivat venäjää ja pari ihmistä hindiä ja tagalokia. Voin sanoa, että oli hiukan erikoinen olo. Nyt eilen ryhmässä oli sentään toinen äidinkieleltään suomenkielinen nainen, mutta taas ohjaaja ja pari muuta pulputtivat venäjää keskenään. Kerroin vetäjälle, että en ehkä pääse ihan joka viikko. Osasyynä on myös se, että keksiviikkoiltaisin Töölön urheiluhallilla on myös tosi hyvä Baila-tunti eli aika samanlainen kuin zumba ja sen vetäjä on tosi tiukka mimmi. Molemmissa on ollut hauskaa ja molemmissa viimeisenä tanssibiisinä tämä.
Perjantaina vietimme työpaikalla erään kauanpalvelleen henkilön eläkejuhlia ja oli varsin rattoisaa. Taas kertaalleen voi sanoa, että humanisteilla on parhaat kemut. Päivänsankari oli leiponut aivan ihanaa porkkanakakkua ja muutakin oli tarjolla.
Eilen meillä oli jälleen jokavuotiset Elojuhlat ystäville. Nämä olivat jo luultavasti 30nnet, vähän laskutavasta riippuen. Joka tapauksessa aika monennet.
On kiva nähdä vanhoja kavereita, joista osa on ollut mukana omassa elämässäni jo peruskoulu- ja lukioajoilta saakka. Kaikki olemme vanhenneet, ensimmäiset vauvat kasvattavat jo omiaan ja meillä alkaa olla vanhusten vaivoja, kuten verenpainetta ja muuta mukavaa.
Söimme hyvin, grillasimme kanaa, nautaa ja possua sekä vegepihvejä, myös vihanneksia, ja jälkkäriksi olin leiponut marjapiirakkaa, jossa oli valkoherukkaa ja karviaisia.
Grilli- ja ruokakuvat otti eräs ystävä.
Toki edelleen olemme hiukan hassuja ja eräskin pariskunta on hankkinut kolme lemmikkikanaa, joista riittää tarinaa. Kuulemma niillä on ihan omat valjaat kävelyretkiä varten. (Meillähän ei ole edes kissalla valjaita.. )
Katselin torstai-iltana Netflixistä juuri ilmestyneen Torstain murhakerho-elokuvan, joka oli erittäin hauska. Todella hyvät näyttelijät kantoivat koko leffan upeasti.
Nyt katselen Siriuksen kanssa Areenasta uutta tanskalaista sarjaa Sukupolvien salaisuus.
