Pöntöstä asiaa

Sarjassa 'Asioita, joita en ymmärrä' eli pöntön istuinrengas ja sen herättämät tunteet.

Huomasin muutama päivä sitten Twitterissä tuttavan twiitanneen siitä, kun työpaikan miehet jättävät unisex-vessoissa renkaan ylös käyntinsä jälkeen. (Tämä tuttava on siis ranskalaisnainen, joka opiskelee Aallossa, olemme olleet vuosia nettituttuja.)

Hänen tviitistään muistui mieleeni, kuinka entisessä työpaikassani oli alkuun kaksi unisex-vessaa. Lähdin kolmeksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa ja palatessani työmaalle näin vessojen ovessa M- ja N-kirjaimet. Kysyin syytä joltakulta ja sain selitykseksi, että eräs naiskirjastonhoitajista oli aina henkilökuntakokouksissa vaahdonnut ylösjätetyistä rinkuloista ja sitten oli päädytty tähän ratkaisuun. Tietysti kaikki, joita renkaan ylösjättäminen ei haitannut, voivat hyvin käyttää M-vessaa edelleen (esim. allekirjoittanut).

Viishenkisessä perheessä, jossa minä olen ainoa naispuolinen kissan lisäksi, tästä saisi varmaan megaluokan perheriidan, jos vain ymmärtäisin miksi en voisi ihan itse laskea rinkulaa miehen jäljiltä. Olen ajatellut, että minulta varmaan puuttuu joku nais-geeni-juttu.

Tämä aihe on ilmeisesti monelle naiselle yksi esimerkiksi suhteen suurista kompastuskivistä. Toivoisinkin armaiden lukijoideni selitystä tälle, jos siis tunnet kuuluvasi siihen joukkoon, jolle renkaan ylösjättö on kaikkein pahin mahdollinen asia (tai jotain sinne päin), niin kerro miksi?

Loppuun vielä hupaisa mainosvideo.

Päätös

Tänään rohkaisin mieleni, kun meillä oli briiffaushetki erään toisen asian tiimoilta työparin ja puolikkaan kanssa ja kysyin, mitä mielipuolta he olisivat jos aloittaisin nelipäiväisen työviikon tekemisen. Työpari kysyi, että tällä viikollako jo ja sanoin, että joo (koska miksipä ei) ja sitten seuraavaksi pohditiinkin puolikkaan työvuoroja perjantaille. Eli ihan kivasti meni suuremmitta nikotteluitta. Miehelle sanoin jo viikonloppuna, että voin sitten eläkkeellä syödä kaurapuuroa ja porkkanoita :P )

Kävin myös uimassa aamulla. Joku pöpö on mullakin, koska tuntui kuin ei olisi saanut keuhkoihin kunnolla ilmaa. Oli aika raskas keikka, jopa raskaampi kuin kesän jälkeen, mutta tulipa tehtyä. Ensi maanantaina en ehdi ja viimeiset kaksi maanantaita jäi väliin pienimmän taudin vuoksi.

Yksi päätös liittyy naapurin rouvaan. Kotikaupunkimme valitsi hänet kaupunginjohtajaksi. Hän juuri viikko sitten valitteli miehelle haravoinnin lomassa, ettei ikinä enää hae mitään virkaa, kun hakuprosessi on niin raskas. No, nyt hänen ei tarvinnekaan enää hakea muita. Ja vuoden päästä Linnan juhlien kutsu menee jälleen kerran heidän laatikkoonsa. (Edelleen huvittaa se yksi vuosi, kun kolme naapuria sai kutsun. Vitsailimme, että postimies oli hukannut meidän kutsumme. Tosiasiassa en tiedä, mitä tekisin jos niihin kemuihin tulisi kutsu.)

Pienin oli tänään koulussa ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ja jaksoi hyvin, meni jopa luokkakaverille koulun jälkeen.

Työpari on lenkkeillessään kaatunut ja ilmeisesti murtanut kylkiluunsa. Urheilija ei tervettä päivää näe, tapasi isäni sanoa. Niin ja toinen työkaveri oli saanut molempiin polviinsa niveltulehduksen.

Metrossa oli tunnelmaa taas kotiinpäin tullessa. Istuin kaikessa rauhassa lukemassa, kun joltain asemalta viereeni tuli nuori nainen, joka alkoi koväänisesti valittaa 'aaah' ja 'uuh' ja vääntelehti. En kysynyt mihin sattuu, koska vamma vaikutti enemmän itseaiheutetulta (=pillereitä tms). Jossain vaiheessa hän melkein tippui lattialle ja siirtyikin sitten seisomaan edelleen valitellen ja jäi Itiksessä pois. Kysymys; MIKSI AINA MINUN VIEREENI? AARGH!

Vielä loppuhuomautus: teen aika hyvää kaalilaatikkoa.

Hupaisa kasarihitti.

Kamelin selkä

Tänään tämän kamelin selkä katkesi siinä vaiheessa, kun parin tunnin draamasession (pienin) jälkeen huomasin, että tiskikone oli laittamatta (esikoinen) ja roskis viemättä (kuka tahansa). Sain aivan järkyn itkukohtauksen ripustaessani pyykkejä. Mies laittoi ruoan, mutta hän ja pienin eivät ehtineet syödä, koska pienin oli menossa kaverin keilailusynttäreille. Pöydässä oli aika hiljaista.

Olen aika väsynyt. En tiedä, johtuuko se altistuksesta vai huolesta vai vain pimeästä ajasta, mutta mieleni tekee kovasti aloittaa neipäiväisen työviikon teko. Tuntuu, että olen aivan äärirajoilla jatkuvasti (=koko syksyn).

Nyt menen katsomaan tuon yhden läksyjä. Draamaa odotettavissa. *huokaus*

Keuhkokuumetta

ja korvatulehdusta löysi lääkäri eilen pienimmältä.

Torstaisin on kympin kouluaamu ja yleensä pienin soittaa, että on herännyt. Soitti nytkin, mutta alkoi melkein heti itkeä, ettei jaksa lähteä. Soitin sitten miehelle ja pohdimme, mitä tehdä. Mies oli sitä meiltä, että kyllä kouluun pitäisi mennä vaikkei niin huvittaisikaan ja minä olen aika samaa mieltä yleensä. Nyt kuitenkin olin kahden vaiheilla ja kun työpari tuli töihin, sanoin lähteväni lapsen kanssa lääkäriin. Soitin Pikkujättiin ja varasin ajan niin, että ehdin kotiin ja hakea pienimmän ja ehdimme kävellä rauhassa takaisin metrolle.

Tässä testataan sohvan pehmeyttä

Lääkäri oli puolisen tuntia myöhässä, pahoitteli kiirettä ja kehui pienimmän yskää muhevaksi. Kuunteli tarkasti keuhkot, epäili ensin mykoplasmaa mutta koska ääniä kuului vain vasemmalta, niin ei voinut olla sitä. Pienin oli sanonut matkalla lääkäriin, että toinen korva on kuuro ja siellä olikin ihan kunnollinen tulehdus.

Saatiin antiloopit ja muut, sitten mentiin kotiin. Ehdin juoda kahvit ennen miehen tuloa ja sitten hän heitti minut autolla metrolle, jotta ehdin pilatekseen. Olikin ihan kiva tunti, meitä oli vain kahdeksan. Takaisinpäin tulin metrolla erään pilateskaverin kanssa Hertsikaan asti, oli ihan mukava jutella.

Jouluvaloja pilatesluokassa

Laskin illalla, että olen kävellyt noin 10 kilometriä, joista suurin osata metrolle ja takaisin.

Nyt pitäisi vääntää yksi työsähköposti, jota olen lykännyt aika monesti. Suurin ongelma on löytää kaikki entiset meikäläiset eli sähköpostilistat virastojen mylläyksen jäljiltä. Samoin pitäisi tehdä it-ihmisille pyyntö tulla katsomaan yhtä konetta, nykyään pitää heidän esimiehen kautta laittaa tällaiset että mitään tapahtuu. Että kiitos vaan Pajuselle tästäkin.

Päivän polttava

tai ehkä eilisen asia jo, mutta silti palaan siihen eli Arstilan kolumni ET-lehdessä. Oli sikäli mielenkiintoinen se kirjoitelma, että edes muutaman vuoden Pirkkoa vanhempi äitini ajatteli asioista aivan eri tavalla. Äitini ei todellakaan pukeutunut kauppareissuille mahdollisia miesten katseita varten ja onneksi opetti tämän itsenäisen naisen näkökulman minullekin (samoin kuin isoäitini).

Tässä on hyvä kaavio, jos joku kokee tarvitsevansa.

Olin eilen taas kotona pienimmän kanssa, sillä olin itse taas kerran alilämpöinen (35,4) enkä jaksanut lähteä töihin. Tänään pienin lähti kouluun ja puoli yksitoista tapasin hänet hammastarkastuksessa. Lapsiraukka oli aivan piipussa ja valkoinen kuin lakana, joten laitoin opelle wilmaviestin ja lähetin lapsen kotiin. Itse jatkoin töihin iltavuoroon, mikä olikin ihan ookoo.

Katselin aamusella viimeisimmän jakson Lucifer-sarjasta, lopussa oli sellainen kohtaus, joka olisi aiheuttanut mahtavan Ugly crying-kohtauksen, jos en olisi jo maalannut työnaamaa valmiiksi.

Tällaisen Drachenfels-huivin neuloin ja lähetin ystävälle, oli kuulemma mieluinen.

Ajatusteni vuolas Tonava

on kutakuinkin tyrehtynyt. Ehkä Nukku-Matti on tunkenut liikaa hiekkasäkkejä?

No juu, joka tapauksessa viikonloppu meni erilaista köhimistä kuunnellessa ja kuumemittaria vahdatessa, pienin oli vasta sununtaina ensimmäistä kertaa viikkoon kuumeton koko päivän. Tosin tänäaamuna hän yski niin, että arvelin olevan parasta viettää vielä yksi kotipäivä.

Itse olin koko lauantain jokseenkin toistaitoinen, päässä oli särki ja lihaksia särki. Eilinen meni taas aivan hyvin ja tänään oli jälleen lauantain tunnelmat. Tulin töihin, mutta pohdin huomista. En tiedä jaksanko. Ja siitä pääsenkin taas pohtimaan nelipäiväistä työviikkoa.

Tällä hetkellä tuntuu jokseenkin selvältä, että elimistö ei jaksa tätä työpaikan ilmastoinnin yms. aiheuttamaa kuormitusta. Viikonlopun jälkeen, vaikka olisi ollut ihan hyväkin olo koko ajan, olen tiistaisin aivan poikki ja loppuviikko menee siinä kituessa.

Luin kerrankin niin hyvän dekkarin, että unohdin lukevani dekkaria. En edes arvannut murhaajaa, mikä on ensimmäinen kerta sitten.. öö.. aika pitkään aikaan. Kyseinen teos oli J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittama Käen kutsu, todellakin voin suositella. Suomenkielisen version oli kääntänyt Ilkka Rekiaro ja kieli oli kaunista, jäi hinku lukea kirja uudelleen alkukielellä. Katsoin myös tv-sarjan, joka oli suht hyvä vaikka hiukan kyllä hävisikin kirjalle.

Siinäpä ne tärkeimmät. Aloitin neulepuseroa (purkasinkin kerran) ylhäältä alaspäin-metodilla, joka on minulle tuntemattomampi vielä kuin perinteinen tyyli. Nyt olen jo päässyt yli 10 sentin ja aloittanut raidat. Saa nähdä, miten käy; tuleeko siitä UFO vai saanko valmiiksikin.

Kohta pääsen kotiin, enää kitu 10-minuuttinen.

Kotipäiviä

Olen ollut eilisen ja tämän päivän kpienimmän kanssa. Maanantai-iltana pienimmällä nousi kuume 40:een asteeseen, tiistaiaamuna oli vähemmän ja lähdin töihin aikeena lähteä takaisin kotiin heti, kun se olisi mahdollista. Kuitenkin itselleni iski migreeni ja koska työkaverille sopi, lähdin jo yhden maissa takaisin.

Se ilta menikin sitten koomaillessa, sekä minun että pienimmän suhteen. Keskiviikkoaamuna lähdin pienimmän kanssa lähi-terveyskeskukseen viettämään rattoisat pari tuntia. Pääsimme vartin jonotuksen jälkeen sairaanhoitajalle ja sitten kestikin lääkäriin pääsyssä, mutta vihdoin pääsimme sinnekin. Lääkäri tutki tarkasti ja otatti pika-crp:n ja taas odotettiin. Siinä istuskellessa pienimmälle iski pahaolo, melkein jo oksensikin mutta sen sijaan iski tuskanhiki ja pyörrytys. Sanoin tästä sille hoitajalle, jolla olimme olleet ja joka kulki sopivasti ohi ja hän laittoi meidät lääkärijonoon ensimmäiseksi. Aika pian pääsimmekin taas lääkärille, joka totesi että crp oli ollut hiukan koholla ja että jos olo huononee, niin sitten voi klo 16 jälkeen mennä jo Peijaksen lisäksi Jorviin tai Meilahteenkin.

Lähdimme sitten kotiinpäin ja pienin sanoi, että ulkona oli helpompi olla. Kotona hän majoittui sohvalle kissan kanssa ja minä neuloin ja katselin Raidia Areenasta. Illalla lämpö nousi enää lähelle 39:ää.

Aamusitruuna

Tänään tuo on ollut melkein normaali, mikä on helpotus. En kuitenkaan aio päästää vielä huomenna kouluun, levätköön nyt ihan kunnolla. Mies arveli tekevänsä huomenna lyhyemmän päivän ja minä menen ihan koko päiväksi, työpari on ilmoittautunut webinaariin klo 10-16 väliseksi ajaksi.

Käytin tänään tilaisuutta hyväkseni ja imuroin kämpän. Pienin kaiversi kurpitsan ja minä tein piirakan.

Esikoinen täytti tänään 19 vuotta. Kyllä en ymmärrä, minne nekin vuodet ovat menneet. Kun muistelen sitä aikaa, kun makasin eteisen lattialla pukemassa raivovan uhmaikäisen jalkoihin sukkia ja nyt se on tuollainen iso mies, ja silti minä itse en ole juurikaan muuttunut, niin onhan se kummallista. 

19-vuotias

Keskimmäinen oli eilen tyttöystävän kanssa katsomassa Tuntematonta, oli kuulemma ihan hyvä.

Messua sun muuta

Perjantaina tapasin ystäväni Jyväskylästä ja menimme yhdessä Kirjamessuille. Ostin pari pokkaria hänen kanssaan puoliksi tarjouksesta, jossa sai neljä kirjaa kympillä eli kumpikin sai kaksi kirjaa. Niiden lisäksi ostin pari joululahjakirjaa (Mauri Kunnasta) ja itselleni Kissojen maailmanhistorian, jota minulla ei vielä ollut. (Kissojen Suomi löytyy hyllystä kyllä.) Näiden lisäksi ostin Timex-kalenterin, koska se oli messutarjouksena edullisempi kuin ikinä olen nähnyt ja olen sellaista himoinnut useamman vuoden.

Minun oli tarkoitus mennä vielä iltakymmeneltä kuuntelemaan työkaverin yhtyettä CompanyRock'iin, mutat en yksinkertaisesti jaksanut. Päästyäni kotiin kahdeksan aikoihin levähdin sohvalle ja nautin kotonaolemisesta.

Lauantaina heräsimmekin ajoissa, sillä mies ja pienin lähtivät opastetulle kierrokselle Fazerin karkkitehtaalle pienimmän partioryhmän kanssa. Mies ei ole koskaan ollut tehdaskierroksella, vaikka on ikänsä asunut melkein naapurissa. Kuulemma oli mielenkiintoinen ja tulihan sieltä tuliaisiakin :P

Olimme aikoneet lähteä leffaan katsomaan Tuntematonta, mutta miehen olo huononi kun flunssa alkoi jyllätä uudelleen. Toden sanoakseni en olisi kyllä itsekään jaksanut istua kolmea tuntia leffassa. Paljon mieluummin istuin kotisohvalla ja katsoin Preacherin kakkoskauden neuloessani ja kissan nukkuessa vieressä.

Sunnuntai kului kuten lauantai, sadetta pidellessä ja kuunnellessa flunssan uusintakierrosta perheessä. Miehen jälkeen se otti uhriksi pienimmän, jolle nousi kuume. Illalla nukkumaanmennessä kuumetta oli jo 38 astetta, joten pienin ei mennyt kouluun enkä minä uimaan.

Lähdin iltavuoroon ja illalla miehen hakiessa minua metrolta kuulin, että kuume oli jo 40:ssä. Eli pienin ei mene kouluun huomennakaan, vaan kotoilee kissan kainalossa.

Töissä meni ihan mukavasti. Olemme saaneet uuden puhelimenkin, joka häiritsi töidentekoa pahasti. Päivittelen lehtivälittäjän sivuille tietoja saapuneista lehdistä. Siinä taitaa mennä vielä muutama päivä, koska en jaksa tehdä sitä kahdeksaa tuntia päivässä. 

Loppuun tämän päivän korvamato. Olkaa varuillanne.