Kävin uimassa pitkästä aikaa aamulla. Olen kuvitellut olevani suht koht hyväkuntoinen, mutta uituani 200m olin aivan kuoleman kielissä, tuntui kuin olisin vetänyt vähintään cooper-testin siellä altaassa. Aivan käsittämätön juttu.
Uin kyllä sen normaalin kilsan ja vähän veto paranikin, mutta puoli 10 jälkeen altaat alkaa täyttyä niin, että hyvä kun sekaan mahtuu. Vähän ärsyttävää. Loppuvaiheessa oli pakko vaihtaa rataa, kun sille radalle millä olin minä ja yksi toinen nainen, tunki kolme miestä. Viereisellä radalla oli yksi mies, jolla oli jonkinlainen kumipuku yllään. Sekin sitten vielä lopuksi, kun meinasin mennä kylmäaltaaseen, niin kökki siellä rukoilemassa tjsp niin, että oli pakko jättää kylmäallas väliin.
Töissä oli ihan kivaa, tein yhden (tai kaksi) tiedonhakua eräistä kirjailijoista ja loppuillasta tuli vielä asiakkaaksi yksi entinen Puistolan aikainen asiakas. Hän ei tunnistanut minua (hei vaan 25v tai jotain), mutta muisti sitten kun sanoin, että hiuket oli vähän pitemmät silloin. Oli tosi kiva :)
Metroasemalla juttelin erään pienen ihmisen ja hänen äitinsä kanssa, he kertoivat nähneensä suden aamupäivällä Myllypurossa. Siriukselle napsahti ulkoilukielto ainakin huomiselle.
Ehdin myös kirjoittaa suunnilleen puoli arkkia lisää tarinaa. Jatkoin sitä äsken vielä hieman, mutta nyt aion pitää neulomistauon ja mennä katsomaan Riverdalea :P
Muutama vuosi meni siinä, että tiistait esittivät olevansa pääsääntöisesti ihan yhtä mukavia päiviä kuin kaikki muutkin viikonpäivät, mutta tänään se iski taas.
Aamulla ensitöikseni kopioin tapahtumatiedotetta sata kappaletta, kun kopiokone oli kerrankin vapaa ja niitä nyt menee tähän aikaan vuodesta. Iltapäivällä kuulimme, että yksi päivystäjä onkin kaikki syksyn tiistai-illat muualla.
Tästäkin oli varmistettu viimeksi pari viikkoa sitten, että kaikki ajat sopivat niille, jotka listassa olivat ja juu kyllä kyllä. Tämä päivystäjä ei ole nyt syyllinen, vaan sormi osoittaa vastuuhenkilöön, jonka olisi pitänyt ilmoittaa asiasta meillekin. Hän muisti sen tänään. Jee.
Pääsen mustaamaan sadasta tapahtumatiedotteesta tiistain iltapäivystyksen yli. Yksi kanta-asiakas kävi jo märisemässä ja pohdimem voisiko hänet osoittaa tämän vastuuhenkilön työhuoneeseen. On nimittäin meidän ainoa todella v***umainen asiakas, joka yllättäen on tosi kiltti tälle tiistai-illan ihmiselle :)
Illan kunniaksi olemme myös etsineet nuorimmaisen enkunvihkoa, joka on kadonnut mystisesti. Eilen se vielä pyöri täällä.
Että sellaista. Normaalit tiistait ovat palanneet.
-pienin viihtyy koulussa ihan eri tavalla kuin ennen ja wilmasta tulee VAIN positiivista palautetta.
-keskimmäiselle käytiin varaamassa frakki. Kyllä vain vaatteet tekevät miehen.
-esikoisen yliopistohommat ovat käynnistyneet ja muutto sekä -remontti alkavat olla tehtynä.
Sitten niihin toisiin asioihin. Ystävä valitteli Fbssä sitä, että Boy George tulee Tukholmaan, mutta kukaan ei lähde keikalle seuraksi... *köh*. Avasin siten suuni ja sanoin, että voisin lähteä, jos se käy perheelle. Nyt on sitten keikkaliput ostettu joulukuun alkuun :D
Saatamme (hyvin iso ehkä) päästä samalla reissulla 'uuden Nobel-palkinnon' juhliin eli Nya Akademiens Nobelpris-juhlat. Jos muistatte vielä sen keikan, kun lähdin tämän ystävän kanssa Göteborgiin tapaamaan Alexandra Pascalidouta.. nyt Alexandra kutsui ystävän noihin juhliin, jotka osuvat samalle viikonlopulle Boy Georgen kanssa. Alkaa ihan jänskättää. Tiedotan asiasta lisää, kunhan selviää :D
Mitähän vielä.. Olen täysin kyllästynyt puhelinzombeihin metrossa ja muualla. Ihan oikeasti ihmiset! Koittakaa edes vähän katsoa mihin menette. esimerkiksi työpaikalla katselin, kun kaksi asiakasta seisoskeli portaikossa luurejaan tuijottaen täysin kuuroina ympäristölle. Siinä kun olisivat astuneet hassusti portaissa, niin kaupunkihan sen olisi maksanut.
Olen käynyt jo pilateksessakin kahdesti, tiistaina vanhassa ryhmässäni ja tänään kesken työpäivän. Molemmat kerrat puolitoista tuntia, hiukan tuntuu mukavasti eri puolilla kehoa että on jotain tehty.
Ajelin aamusella fillarilla töihin ja iltasella takaisin, oikein oli mukava ajelu ja tein jopa henkkohtaisen ennätyksen molempiin suuntiin. Keveästi kulki. Työpaikan pihalla oli lokinpoikasia tutustumassa suureen maailmaan.
Olen taas tänään ihmetelly sitä, miten paikkansapitävä on ensivaikutelma, jonka ihmisestä muodostaa. Tähän mennessä vain kerran olen erehtynyt ja silloinkin positiiviseen suuntaan.
Eilen kävin katsomassa Jurassic Park : Fallen kingdomin nuorimmaisen kanssa ja olikin oikein viihdyttävä pätkä. Jossain arvostelussa sanottiin, että Chris Pratt on kuin Indiana Jones ja olihan se hiukan joo, mutta eipä se haitannut. Sen sijaan tuntui, että naispääosa oli lähinnä silmien räpsyttelyä varten mukana. Loppuvitsi oli hupaisa :)
Olen viisipäiväisellä ammattiyhdistyksen luottamusmiehen peruskurssilla ja olen ollut iltaisin niin poikki kaikesta asiasta, etten ole yksinkertaisesti jaksanut istua koneella. Asiaa tulee ja paljon, samoin ruokaa tuntuu olevan jaossa koko ajan, joten kurssi on ihan kiva :P
Kurssikaverit ovat myös mukavia. Olemme erään kanssa tukeutuneet esiintymispelon suhteen toisimme ja onneksi suurin osa esityksistä tehdään ryhmässä, mikä tasaa paineita. Tänään kävimme läpi KVTESin luottamusmiehiä koskevaa osuutta ja siinä kuunnellessani erään kurssikaverin iisalmelaista savon soljuntaa alkoi hiukan liikuttaa, kun kaipasin isääni.
Isän kuolemasta tuli viime lauantaina 24 vuotta. Koskapa täytin isäni kuolivuoden syksyllä 24v ja nyt ensi syksynä se tuplaantuu, niin olen jotakuinkin tasan puolet tähänastisesta elämästäni ollut isätön.
Joo, se siitä. Katsomme nuorimmaisen kanssa Harry Potter-elokuvia putkeen, tänään olisi vuorossa 'Puoliverinen prinssi', kunhan lapsi saa läksynsä tehtyä. Yhtään ei haittaa, että leffoissa on myös Lucius ;)
Kävin eilen hammastarkastuksessa eikä Kai löytänyt kalustosta muuta kuin hammaskiveä. Mitään ei tarvitse juuri nyt tehdä putsauksen lisäksi. Ihmeellistä.
Ostin juuri Audiblesta muutaman puuttuvan Richardin lukeman äänikirjan. Kuunnelkaa allaoleva video (mieluiten silmät kiinni), niin tiedätte miksi olen alkanut harrastaa äänikirjoja.
Tiedättehän sen tunteen, kun toisten ihmisten kanssa ei vain tule juttuun millään ilveellä ja toisten kanssa taas ihan päinvastoin?
Tuohon ensinmainittuun ryhmään kuuluu eräs ihminen, joka oli vielä pari vuotta sitten samalla keskustelupalstalla kanssani. En koskaan oikein tullut juttuun hänen kanssaan ja tuntui, että kaikki kiinnostuksen kohteemme olivat aivan erilaiset. En silti olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että hän päätyy iltapäivälehtien ja oikeastaan kaikkien muidenkin uutisvälineiden lööppeihin. Hän on nimittäin se 'vantaalainen musiikinopettaja', jota syytetään lasten hyväksikäytöstä.
Kuvottaa henkisesti aivan kamalasti. Itse poikalasten äitinä en voi kuvitellakaan, mitä niiden lasten vanhemmat käyvät lävitse enkä myöskään voi kuvitellakaan, miten se ihminen itse äitinä on pystynyt siihen.
Tämä vuosi on ollut raskas ja tuntuu käyvän aina vain raskaammaksi.
Tunti sitten sain onneksi FBn kautta yhteyden saksalaiseen kirjekaveriini, joka asuu Münchenissä. Hän sentään on onneksi kotona ja turvassa, mutta kertoi vain työkavereidensa olleen juuri menossa Olympia-ostoskeskukseen. Toivon, että hekin ovat turvassa.
Jostain syystä Pokemon Go saa mielestäni painua sinne mistä tulikin. Evvk.
Nykyään olen aika hyvä ystävä erään työpaikan yleismiehen kanssa ja juttelimme tänään vanhemmistamme ja sen sellaisesta. Hänenkin äitinsä kuoli äskettäin, mutta hänen ja adoptioäidin (siis vainajan) välit eivät olleet ihan parhaat, niin juttelimme sitten siitä.
Kerroin hänelle, kuinka yhä edelleen halveksin erästä äitini ystävää, joka melkein 30 vuotta sitten omalla toiminnallaan tuhosi isäni mahdollisuuden laitaa ns. 'korkin kiinni'. Kerroin, etten tiedä, miten voin katsoa tätä ihmistä äidin hautajaisissa tai puhua hänelle.
Olen sanonut joskus aiemminkin, etten helposti vihastu toiselle ihmiselle niin pahasti, että tekisi mieli kiduttaa hänet hengiltä virkkuukoukulla tai paperiviilloin, mutta jos joutuu minun 'mustalle listalleni' niin silloin sillä pysyy. Tähän mennessä listalle on päässy oikeastaan vain muutama henkilö, joista yksi on siis tämä äitini ystävä.
Oikeastaan en tiedä edes, miksi tämänkin kirjoitin. Ehkä halusin vain kertoa, että minullakin on rajani ja olen inhimillinen, mutta oikeastaan pelkään hiukan sitä tilannetta, kun tapaan tämän ihmisen. Edellisestä tapaamisesta on ainakin kymmenen vuotta, en ole varma.
Toiseen asiaan vielä; selasin tämän päivän Hesaria töissä ottaakseni mallia kuolinilmoituksista. Näin kouluajoilta tutun nimen ja katselin ilmoitusta hiukan tarkemmin. Esikoisen toisen kummitädin eno on kuollut. Viikatemiehellä pitää kiirettä.
Ehdin metroon, vaikka se oli tipalla. Nimittäin ne hienot rullaportaat, jotka ovat useammin pois käytöstä kuin 'rullaamassa', seisoivat taas ja tietysti yksi mummo perässävedettävänsa kanssa onnistui tuuppaamaan itsensä siihen mun ja yhden teinin edelle. MIKSi jos tietää olevansa hidas, ei voi mennä hissillä? HÄH?
No, muuten aamu on ollut suht mukava, mitä nyt migreeni yrittää iskeä. Siksi pyydänkin anteeksi, jos on kirjoitusvihreitä, en hahmota niitä migreenissä. Särkylääkkeitä ei ole kuin pari tabua mukana, pitäis lähteä naapuritaloon apteekkiin ja arvatkaa kiinnostaako.
Pienimmällä on tänään hiihtoa, toivottavasti menisi hyvin. Opetin sen jo eskarikeväänä, sen jälkeen ei olekaan ollut lunta tarpeeksi. Kävellessäni metrolle huomaisn, että erään omakotitalon pihassa hiihteli mummeli. Ovat laittaneet ladun pihan reunoja myötäilemään. Vähän hassultahan se näyttää, mutta toisaalta pitäisi sitten lähteä automatkan päähän enkä tiedä, onko sillä vanhalla parilla edes autoa enää.
Otsikon mukaisesti illalla metron portaissa alatasanteelle seisoksimaan jäävät pissikset erityisesti nyppivät. Miksi oi miksi sitä kaveria on pakko jäädä odottamaan ryppäänä heti siihen, missä portaista astutaan pois? Olen alkanut käyttäytyä keski-äkäisen tädin tavoin ja ryysin pissislauman läpi, vähän ne naureskelivat ihmeissään.
Samaa taktiikkaa oli pakko käyttää juuri ennen lomaa aamumetrossa, kun erään huivirouvan käsveska oli niin jumalattoman kokoinen, että tukki kulkureitit vaikka oli hänen olkapäällään. En käsitä.
Yksi erityinen kypsyyskoe on myös liikenteessä nykyään liikkuvat zombit. Siis ihmiset, jotka tuijottavat luuriaan niin, etteivät yhtään tiedä mitä tekevät.
Niin ja sitten vielä. Ääni meni taas iltaa kohti, töissä. Että sillein. Ihme kyllä ikkunalauta työpöytäni edessä oli imuroitu, siinä olikin todella komeat pallerot.
Mutta nyt siirryn Lewisin pariin sohvalle. Heippa.
Ihan tuntuu lomalta tämä viikko, kun melkein joka päivä on ollut jos jotakin. Eilen sain vihdoin olla ihan rauhassa kotona, mutta illalla kävi Yhteisvastuusetä ovella. Hän on käynyt meillä kohta 20 vuotta, niin kauan kuin olemme tässä asuneet ja aina vaihdamme kuulumiset. Mukava ihminen.
Katsoin 'Les Miserables'-elokuvan, sen missä on Hugh Jackman Jean Valjeanina. Ihan oli hyvä, vaikka Russell Crowe etookin jostain syystä. En ole koskaan oikein sietänyt häntä.
Tänään keskimmäinen meni enonsa kera Messilään koko päiväksi ja kivaa oli ollut. Me sen sijaan kävimme pankkiasioilla (uusi korttini ei ollut vielä saapunut konttoriin) ja samalla kertaa veimme ex-työpaikalleni monta kassillista kirjoja, osa kierrätyshyllyyn ja osa tiskin taakse tsekattavaksi, jos haluavat. Pistäkööt loput kierrätyshyllyyn, jos ei kelpaa. Kunhan ovat minun nurkistani poissa.
Nyt illalla katsoimme pienimmän kanssa ensin 'Muumio'-elokuvan ja sitten vielä 'Siepatun'. Hohhuh. Jälemmässä on Jason, mutta hän kuolee aika alkumetreillä.
Olen tähän asti lukenut Saku Timosen blogia mielenkiinnolla, siellä on yleensä ihan hauskaa kommentointia ja Saku kirjoittaa hyvin asioista. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut vältellä sitäkin. Minun on alkanut tehdä pahaa (ihan fyysisestikin) ne jutut, joita kritisoidessaan Saku on ottanut kuvakaappauksia näiden ns. maahanmuuttokriittisten henkilöiden kommentoinnit vaikkapa uutisista. Maahanmuuttokriittisiä voisin kuvailla sanoin "tyhmä saa olla, muttei idiootti". Ilmeisesti en vain ymmärrä.
Huomasin aloittaessani tämän kirjoittamisen, että se liittyykin mukavasti Marjaanan aiemmin tällä viikolla asiakaspalvelua koskevaan kirjoitelmaan. Ajattelin nimittäin kertoa ihan pienesti siitä, miten minulle pienellä hommalla saa tyytyväisiä asiakkaita.
Eilen kävin läpi meille töihin unohtuneita muistitikkuja ja löysinkin kaikista paitsi yhdestä, henkilötiedot joiden avulla sain omistajan selville. Ilmoitin sitten näille ihmisille sekä puhelimitse että s-postitse, mistä tikun voi hakea. Ensimmäinen rouva oli unohtanut meidän hoiviimme kuusi tikkua kamerapussissa ja oli erinomaisen onnellinen niiden löytymisestä ja kiitteli vuolaasti. Samoin seuraava asiakas hihkui riemusta jo puhelimessa ja kolmas haki tikkunsa tänään. Häntä olin ensin koettanut saada kiinni puhelimitse ja sitten laitoin s-postin, kun hän ei vastannut. Myöhemmin hän soitti ja kerroin mitä asia koski ja todellakin tänään hän vielä kertoi, miten oli hetken ehtinyt harmitella ettei tiennyt miten olemme auki, kunnes oli avannut s-postinsa jaa nähnyt sieltä meidän aukioloaikamme.
Puhuin näistä tänään lounaalla työ-ystävän kanssa ja totesimme, että tällaisilla meille pienillä asioilla saa niin helposti asiakkaan tyytyväiseksi, mutta kaikilta se ei vain luonnistu. Arvelin, että se on tavallaan myös ammatillista osaamista, jonka oppii työn myötä jos on sellainen ihminen.
Toisaalta taas on sellaisiakin asiakaspalvelijoita, jotka vähättelevät asiakasta ja moittivat tätä avun kysymisestä. Meillä on yksi tällainenkin henkilö töissä (oppisopimuskoulutuksessa), joka itkettää mummoja ihan silkkaa ilkeyttään.
Kirjastoalan opinnoissa eräs professori sanoi, ettei ymmärrä niitä ihmisiä, jotka hakeutuvat alalle siinä luulossa, että voivat hautautua jonnekin hyllyjen väliin hiljaa eivätkä halua osallistua asiakaspalveluun. Se ei vain enää onnistu missään ja sellaisen ihmisen oikea paikka ei ole kirjasto. Olen samaa mieltä asiasta.
Minä. Ensin herätin pahennusta Postissa, kun meidän oikeassa lähiPostissa on tapana jonottaa yhdessä jonossa, josta sitten mennään vapautuneelle kassalle. Tänään yksi täti yritti mennä suoraan kassalle, josta oli joku kohta lähdössä ja sanoin sitten, että täällä on vain yksi jono ja virkailijakin myönsi. Täti tuli sitten jonon päähän, mutta mitkä katseet sain muilta jonottajilta! Ihan muistui mieleeni se kerta, kun alle parikymppisenä odotin bussia Sörkassa ja eräs kännikala oli tulossa juttelemaan häirittyään ensin muut naispuoliset ja sanoin, että älä tule nyt, kun mä en nyt jaksa ja hän meni ihan siivosti pois, mutta ne katseet muilta naisilta. Voi hyvän kerran.
Ihan fanityttöasialla olin Postissa.. Yleisön pyynnöstä yllytyksestä neuloin Richardille pipon ja pistin sen pakettiin pienen kortin kanssa. Korttiin kirjoitin, että kiitoksena kovasta työtahdistaan tässä pieni
lahja ja että se ei nyt ehdi Valentineksi, mutta kun täällä Suomessa
vietämme Ystävänpäivää, niin sitähän voi viettää milloin tahansa.
Harmaa meni postitse ja punainen on nuorimmaisen uudelleenneulottu Costeau-pipo
Mä olen hullu. Lisätodisteena tästä aion kuunnella yli 30 tuntia äänikirjaa, josta olen sanonut etten ikinä enää koske siihen tekeleeseen pitkällä tikullakaan. Mutta pakkohan se on, kun R lukee sen.
Allaoleva adjektiivitarina oli meistä hurjan hyvä, mutta kuulemma pienin oli lisännyt adjektiivit eri järjestyksessä kuin ne olisi pitänyt laittaa. Minusta tarina on paljon parempi tällaisena. (Minäkö puolueellinen?)
Nuorimmaisen adjektiivitarina
Ja koska nyt oli puhetta, niin tässä lyhyt haastattelu ja pari näytettä Kuparikentän Taavetista.
Ainiin, sain aivan ihanan virkatun kirjanmerkin Laiskalta vaimolta. En taida uskaltaa käyttää sitä :)
Aloitimme päivän pienimmän kanssa kahlaamalla loskan lävitse hammaslääkäriin oikomisseulaan vain kuullaksemme, että hammaslääkäri oli sairastunut ja saimme uuden ajan kuukauden päähän. Olivat yrittäneet kyllä soittaa, mutta puhelin oli laturissa virrattomana. No, tulipahan käytyä. Saattelin pienimmän lähiAlepan pihaan, josta on helpompi hänen kävellä koululle ja lähdin itse kohti kustannuspaikkaa.
Tuntuu, että olen tänään puhunut sadan ihmisen kanssa kirjavarastosta. Kuulin myös, että aulassa on maali kivasti irtoillut näyttelyvitriinien yläpuolelta ja takaa. Menin katsomaan tätä ihmettä ja otinpa siitä kuvankin. (Sori huono valaistus.) Pitää varmaankin sitten sanoa tuostakin, ellei sitä ole jo ilmoitettu eteenpäin. Vähän sellainen olo, että toiset arvelevat vainoharhaiseksi, mutta toisaalta omahan on terveyteni ja loppuelämäni. "Pitkän iän salaisuus on se, ettei potkaise tyhjää", sanoo Ylen uutisten haastattelema 105-vuotias Väinökin.
Maali irtoilee tällä tavoin muuallakin talossa
Olin töissä hammaslääkärikeikan takia iltaan asti, puoli seitsemän sanoin että nyt riitti ja lähdin. Huomenna on myös iltavuoro. Olen varmasti aika raato tämän viikon jälkeen. Yritän saada tunteja sisään, että voin olla koko hiihtolomaviikon kotona lepäämässä. Kesälomasta on vielä jäljellä kolme lomapäivää, joten kaksi pitäisi saada tunteina eli lisää pitkiä päiviä edessä.
On myös jännää, että vuoronperään kirjastossa käy erään toisen työpisteen työntekijät valittamassa erityisesti yhdestä kollegasta. Tämä on meillä oppisopimuskoulutettavana, mutta ei tule kenenkään kanssa toimeen, vittuilee sekä asiakkaille että talon väelle. Sanoinkin tänään eräälle ihmiselle, että tuo henkilö on kuin koulukiusaaja: kukaan ei uskalla jutella sille mistään erityisemmästä ettei se vain käytä sitä asiaa myöhemmin aseenaan. Aivan täyttä kiusaamistahan tuokin on.
Olen ihmetellyt ehkä viikon verran oudon kuivaa kohtaa huulessa, kunnes eilen tajusin, että siihen on tulossa yskänrokko/herpes. Edellinen ja ainoa kun iskeytyi sen jälkeen, kun Death Valleyssa aurinko poltti huulet huolimattomuuttani ja lukiessani taas kerran home/sisäilmaoireita huomasin, että listassa oli myös huuliherpes. Jee. Alan olla aika kypsä tähän sairasteluun.
Sentään jotain iloistakin asiaa eli pienimmälle tilaamani yllätyslahja tuli. Hän toivoi joululahjaksi dominopaloja, joista voisi rakentaa ratoja ja kaataa niitä. Jouluksi ne eivät ehtineet, mutta nyt muistin ne, viime viikolla tilasin ja nyt jo ne tulivat! Olisittepa kuulleet sitä iloa :) Keskimmäinenkin testasi dominot ja yhdessä rakentelivat ratoja ja kaatelivat niitä. Onnistunut lahja :)
Yritän saada itseäni irti tuolista huonolla menestyksellä. Olen aikeissa siivota tämän kirjoituspöytäni, sillä jo jonkin aikaa tila on kutistunut ja nyt on lähinnä näppiksen ala tyhjänä tavarasta. Ongelmana on erityisesti papereiden kasaantuminen, sekä omat että poikien kouluasioihin liittyvät läjiintyvät pöydälle. Tällä hetkellä erityisenä ongelmana ovat joulukortit, sillä en oikein koskaan tiedä mitä tehdä niille. Tavalliset heitän pois, mutta ne joiden eteen on nähty vaivaa, ovatkin hankalampi juttu. Usein kierrätän niistä osia muihin askarteluihini.
Kuuntelin pari Uuden musiikin kilpailun kappaletta, mutta en tiedä. Tuskin noilla Euroviisuja voitetaan. Paras kuuntelemistani oli Stella Christinen 'Ain't got time for boys' ja sekin lähinnä soulvaikutteiden vuoksi.
Itse asiassa piti eilenkin kirjoittaa tänne, mutta iski väsy. Hyvä, että pysyin hereillä siihen saakka, että sain pienimmän sänkyyn. Tosin siinäkin meni sen verran myöhään, etten jaksanut lukea hänen kanssaan Percy Jacksonin seikkailuja. Erehdyin nimittäin katsomaan 'Järki ja tunteet'-elokuvan, joka olikin yllättävän pitkä. Tänään olen ajatellut katsoa lisää Alania, en vain ole vielä ihan varma leffavalinnoista.
Eilen töissä käväisi parikin maahanmuuttajamiestä. Toinen käy meillä aika usein ja toinen oli nyt ensi kertaa asiakkaana.
Ensimmäistä (pakolaismies) autoin alkuun toimeentulotuki-hakemuksen täyttämisessä. Hän puhuu suomea, mutta kirjoitettu lomake on vielä tuetun suomen varassa. Saatuamme tärkeimmät kohdat täytettyä hän kysyi nimeäni ja vastattuani hän huudahti 'Mutta sehän on arabialainen nimi!' Kerroin olevani ihan täyssuomalaista alkuperää, mutta että isäni oli ilmeisesti halunnut nimen, joka rimmasi siskon nimeen.
Hiukan myöhemmin asiakkaaksi tuli nuori mies, joka puhui suomea aika hyvin. Työpari kysyi häneltä, mistä hän on kotoisin ja mies kertoi olevansa kreikkalainen ja on nyt täällä etsimässä työpaikkaa. Hän kertoi osaavansa myös sujuvasti kiinaa ja lukemiseksi hän oli valinnut Komisario Palmun eli 'Kuka murhasi rouva Skrofin'.
Näiden kohtaamisten aiheuttamiin pohdintoihin kuuluu ajatukseni siitä, että heidän kaltaisiaan ihmisiä tämä maa minusta tarvitsisi enemmänkin. Mietiskelen, saako kreikkalaismies täältä työtä, jossa voi hyödyntää kiinankielentaitoaan ja pohdin, mitä Irakista pakeneva minua nuorempi mies on mahtanut kokea elämässään ja silti on valoisa ja luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Nyt aloitan siivoilun, kuuntelen samalla Bowien Blackstar-levyä YT:stä.
Nyt se on täytetty, tämä kirjain-runoelma nimittäin. Oli ihan riittävän hankala. Piti käyttää hiukan apuna sekä synonyymisanakirjaa että urbaania sanakirjaa. Ei vain aivot taivu.
Tämä päivä on joka tapauksessa mennyt ihan mukavasti. Keskimmäinen haki minut töistä ja menimme kangaskaupan kautta Forumiin ostamaan pojalle farkkuja. Teimme pienen mutkan Stockan kautta ja lopuksi kävimme tsekkaamassa Kampin K-kaupan karkkihyllyt.. JA voi mitä minä löysin!! Uusi ihastukseni, Salmiakki-Finlandina voittaja!! On aivan täysin maineensa veroinen! Onneksi ostin kaksi pussillista, sillä tietysti testiryhmän muut jäsenet halusivat myös. Hekin ihastuivat. Mmh.. Olen rakastunut :)
Kampin K-kaupan kassalla onnistuin jälleen kerran osumaan sen yhden aika söpön hurmaavan tatuoidun partaniekan jonoon. Tällä kertaa vihdoin uskalsin puhuakin hänelle, ostimme nimittäin niitä paukahtavia vappunaruja ja sanoin, että on pakko ostaa niitä heti eikä vasta loppuviikosta, jos vaikka loppuvat ja hän oli samaa mieltä kanssani. Että sillä nuorella miehellä on kauniit silmät... ja jos minä olisin parikymmentä vuotta nuorempi.. no joo. Hahhaa. Mutta on se söpö..
Jaa.. Mies haki meidät metrolta ja kotimatkalla kävimme kääntymässä kukkakaupan ovella. Pitää tilata hautajaisvihko, mutta kukkakauppa oli mennyt kuudelta kiinni. Pitää mennä uudelleen myöhemmin, vaikka keskiviikkona.
Kotona laitoin pyykkikoneen pyörimään, autoin esikoista yhden hakemuksen kirjoittamisessa, maksoin laskuja ja luin Kissasotureista yhden luvun. Olemme jo viidennessä kirjassa. Olen sanonut pienimmälle, että kuudennen jälkeen loppuu tai hän saa lukea loput itsekseen, sillä minä alan jo hiukan kyllästyä :P
Pyykinripustusreissun jälkeen piirsin yhdet kaavat loppuun ja nyt menen petiin. Huomenna pienimmällä on suuhygienistin tapaaminen, onneksi se on vasta neljältä, joten ehdin suht hyvin töistä eikä tule aivan järjettömästi miinusta.
Taidan alkaa laittaa loppupiisiksi joitain vanhoja Euroviisuja nyt, kun nekin kisat alkavat taas lähestyä. Hyveli yöteli.
Ensin olin työpaikkalääkärissä niistä sisäilmaoireista, tulokset olivat vihdoin tulleet ja tarkastelimme niitä yhdessä. Lääkäri totesi, että en ole (edelleenkään) allerginen millekään, veriarvot olivat kunnossa ja keuhkokuvat puhtaat MUTTA pef-mittaustaulukko osoitti, että selkeästi puhallustulos huononi viikon loppupuolta kohti. Viikonloppupuhallukset kotona olivat hyvät eli ainakaan kotona ei ole mitään oireellistavaa. Tästä johtuen kerroin sitten sisäilmamittausten osoittamasta sädesieni-ilmiöstä mm. päivystyspaikkani naapuriluokassa ja lääkäri pyysi, että hoidan hänelle kopiot mittauksista ja hän laittaa ne ja lähetteen minua varten Allergiasairaalan keuhkoklinikalle kaiken varalta. Saavat nyt tutkia sitten yhdessä TTLn kanssa.
Työaika sujui muuten seurustellessa ihmisten kanssa. Oli koneongelmaa ja tulostusongelmaa ja sähköpostiongelmaa ja niin edelleen. Ihan normi kirjastohommia siis. Opintovapaalla oleva työkaveri tuli meille tulostamaan papereitaan, mutta tulostin ryppyili ja hän teki treffit toisen työkaverin kanssa, jonka koneelta voi tulostaa suoraan kopiokoneelle. (Meidänkin voi, mutta kerroksen kopiokone on parhaillaan rikki..) Ehdotin kuumia päiväkahveja kerman kera heille, se herätti suurta hilpeyttä (ai mikä keppikeskiviikko..)
Aloin myös raivata vihdoin työpöytää. Siinä on varmaan noin neljän vuoden ajalta erilaisia pinoja ja läjiä ja yhdessä työparin kanssa totesimme pölynehkäisyn kannalta olevan hyvä päästä eroon läjistä.
Keskimmäinen kävi itsenäisesti ystävänsä kanssa pizzalla juhlimassa ystävän syntymäpäivää. Jotenkin kotiin ilmestyi säkillinen irtokarkkeja. En ole syönyt niitä :P
Esikoinen menee perjantaina Santikseen MPK:n järjestämälle Lukiolaisten turvallisuuskurssille. Mielenkiintoista..
Nyt aion mennä taas Hannibalin seuraan. Toivottavasti ehdin hetken neuloa.
Ke niin kuin keskiviikko siis. Vihdoinkin. Eilen luulin jatkuvasti eläväni jo keskiviikkoa, vaikka oli vasta tiistai, minkä muistin kun päivän oikea karva alkoi paljastua.
Tänään töissä eräs mies katseli asiakaskoneella työpaikkani uudistuneita nettisivuja ja kuinka ollakaan törmäsi meikäläisen kuvaan niillä kirjastosta kertovilla sivuilla. Sanoi, että oli kaunis kuva ja vastasin, että oli hyvä kuvaaja :D No kiitin kyllä lopuksi. Tuntuuhan se mukavalta. (Nyt näytin kuvan miehelle ja se sanoi, että onpa onnistunut otos.. samoin kuin kaverikin, kummallista. )
Piti sanoa jo aiemmin (eilen), että ihan vähän ärsyttää.. Eräs ihminen on nyt mummoutunut eli saanut ensimmäisen tyttärenlapsensa ja mä en ihan vaan kestä. Siis sitä ihanaa vauvahehkutusta. Mulla on joku vika päässä varmaan. Ajattelen vain, että voi kuinka ihanaa että se ei ole mun ja että pojat ei vielä ole aikeissa lisääntyä ainakaan hetkeen. On ihan riittävästi vauvaa, kun kummipoika alle-4-v käy välillä kylässä. Huoh.
Tänään olin aikeissa mennä töiden jälkeen katsomaan yhtä mahdollista lähdekirjaa Kaisa-talosta ja onneksionneksi satuin katsomaan sen aukioloajat nettisivuilta. Nimittäin se olikin mennyt kiinni jo klo 12 jonkun 375-vuotisjuhlien vuoksi. Pitää käydä huomenna.. ja nyt voin tähän vielä valittaa siitä, että metroaseman nimi muutettiin Kaisaniemestä Helsingin yliopistoksi. Voi venäjä sentään.. Yliopiston laitokset on hajallaan pitkin Helsinkiä, kun taas rouva Kajsa Niemi oli erinomaisen tärkeä aikanaan tärkeä henkilö ylioppilaiden keskuudessa pitäessään ravintolansa tarjonnalla heidät hyvin .. ööh.. juotettuina. Mistä syystä esim Säästöpankinranta on saanut nimensä, eli rouva Kaisa antoi ylioppilaiden juoda luotolla ravintolassaan. Onneksi edes rouvan ravintola on säilynyt Kaisaniemen puistossa, tosin en ole ihan varma onko se juuri sama vai onko se uudistettu jossain vaiheessa. Mutta näin hävisi jälleen pala Helsingin historiaa.
Loppuun videopätkä, joka oli meidän (minun ja pienimmän) mielestä ihan kiva. Tosin minä itkin.. mutta ei välitetä siitä.
Aamu alkoi nuottien muovittamisella. Voin kertoa, että kirosin kuin tukkijätkä sillä nuotit eivät halunneet mukautua muovikuoriinsa. Kolme ensimmäistä meni niinsanotusti savolaisen supermiehen mukaan, mutta onneksi seuraavat kolme sentään käyttäytyivät. Ehkä ne pelästyivät.
Lisäsin tämän ihan Paimenelle. Kuvassa siis Vituiksmän.
Ollessani hyllyttämässä vanhempi asiakas kysyi: "Onko teillä täällä mitään muuta kuin kirjoja?" Vastasin, että eipä oikeastaan, muutamia äänikirjoja on ja kielikurssien cd:itä mutta muuten eipä juuri. Sitten sama asiakas tiedusteli elokuvia ja vastasin, että niitäkään meillä ole (meillä on tasan kaksi, toinen lotista ja toinen suojeluskuntajärjestöstä) ja asiakas poistui. Tajusin olevani ihan tyytyväinen tähän asiantilaan. Muistan kuinka riepoi aina tarkistaa joka ikinen levy ja liite ja muu sälä ja kaiken lisäksi vielä suojata ne kaikki.
Kotimatkalla kävin hakemassa uuden iltalukukirjan pienimmälle ja minulle. Valitsin 'Soturikissat 1':n, koska se on aina hieman kiinnostanut minua ja pienin on vielä siinä iässä, että voin lukea melkein mitä vain. Ainakin alku vaikutti ihan hyvältä.
Kotona mies alkoi jossain vaiheessa ihmetellä, kun varaston valot vilkkuivat ja ups piti kummaa ääntä. Pienen salapoliisituokion jälkeen hän totesi, että sähkökaapissa oli syttymässä tulipalo sillä alkuperäisten rakennusaikaisten 'ammattimiesten' jäljiltä pari ruuvia oli melkein irti ja niiden väliin oli muodostumassa valokaari. Onneksi mies on kätevä ja sai sen estettyä. Olisi ollut ihan mukava ylläri uusia koko sähkökaappi yms pikkuvaivat, mitä siitä olisi seurannut.
Luulen loukanneeni erästä ulkosuomalaista henkilöä keskustelupalstalla. Hän ja miehensä asuvat Espanjassa ja etsivät parhaillaan miehen kadonnutta isää, tämä on siis lähtenyt lätkimään ennen pojan syntymää(?) Suomesta, jonne oli paennut äitinsä kanssa Francon hirmuvaltaa nuorena. Tämä naisihminen oli kovasti innoissaan siitä, että ovat vihdoin saaneet miehen isästä virallista tietoa, vaikka muutaman vuoden vanhaa ja kysyin sitten, että olettavatko he tämän etsityn henkilön ilahtuvan heidän soittaessaan ovikelloa? En kysynyt sitä ilkeyttäni vaan ihan uteliaisuudesta, sillä veljeni isä ei halunnut koskaan tavata poikaansa ja joskus mietin sitäkin, syitä ja sensellaisia. Jos olisin tuossa tilanteessa, niin luulen, että odotukseni olisivat aika alamaissa. Kun nimittäin ajattelee, että tällä ihmisellä on ollut kuitenkin rutkasti aikaa ottaa itse yhteyttä poikaansa eikä ole sitä tehnyt.. No, ehkä olen vain tylsä ihminen.
Taidan hetken vielä kirjoittaa opiskelupaperia (niin! Se iski yllättäen. Into nimittäin!) ja sitten kellistyn petiin.
Minä nimittäin.
Seisoin töiden jälkeen ratikkapysäkillä matkalla joogaan, kun siihen huojuu mieshenkilö. Hyvä, ettei jäänyt Ykkösen ratikan alle, tie oli kovin kapea hänelle.
'Mihin tää menee?', kysyy minulta.
'Kauppatorille', vastasin.
Ratikka lähtee, mies huojuu lähelläni. Korkkaa limupullon ja tarjoaa minulle. Kieltäydyin päänpudistuksella, jatkan kirjan lukemista. Siirryn kauemmas miehestä ja yritän tiirata puiden lehvästön läpi kellonaikaa urheilukentältä. Mies huojuu lähemmäs ja vilkaisen sivusilmällä.
'Menisitkö kauemmas', sanon.
'Miksi?', mies kysyy.
'En jaksa sinua nyt', vastaan rehellisesti. Hän pysyttelee siinä missä on, muttei tule lähemmäs.
Ratikassa syöksyn viimeiselle yksittäiselle vapaalle paikalle, mies menee erään nuoren naisen viereen.
Olen jo nuorena ottanut käyttöön tämän tavan. En yksinkertaisesti jaksa kuunnella känniläisten örinöitä. Menköön sellaisen luo, joka jaksaa.
Loppuun piisi yhtyeeltä, jonka löysin Laiskiksen kautta. Kiitos jälleen :)
Päivän sana on siis rapea eli crisp lontoonkielellä. Alla kuva mielestäni mukavan rapeannäköisestä Japanin lyhtykoisosta, sepä on kaunis kukka :) Joku oli niitä tuonut meille sekä kirjastoon että sosiaalitilaan.
Ennen töihinmenoa kävin uimassa, se olikin jälleen tosi kivaa ja uinti kulki :) Minusta on ihanaa, kun nykyään voin mennä uimaan koska tahansa, kun ei tarvitse välittää mistään naisten ongelmista. Kyllä sitä kestikin, useampi vuosi kului jatkuvien vuotojen kanssa. Mielestäni olen ansainnut tämän pienen nautintoni kaiken sen kivun, säryn, harmin ja tuskan jälkeen, mitä koin. Voin myös ihan sivumennen sanoa, että on tosi kamalaa nukkua vauvanvaippojen kera.
Ehdin myös ennen työpaikalle menoani käydä Kirjasto 10:ssä, jossa tapasin jopa neljä ex-työkaveria ja yhden nykyisen opiskelukaverin. Hänen kanssaan ihmettelimme yhdessä tenttiin tulevan artikkelin vanhentunutta tietoa ja toivotimme toisillemme onnea tuleviin koitoksiin. Ex-työpikkuveljeni muisti minua antamalla Tim Burton-pelikortit! IIH! Hän oli ostanut ne ihan minua silmälläpitäen jostain Burton-näyttelystä, mihin oli osunut :) Toiselta ex-työkaverilta ostin pari dvd:tä edullisesti, toisin sanoen pohdin olisiko pitänyt maksaa niistä enemmän, mutta annoin vain hinnan jota hän pyysi.
Mitähän vielä... Töissä ehdin tehdä jo toisen osion ensimmäisistä tiedonhakutehtävistä. Pitäisi koettaa saada ne valmiiksi vaikka viikonloppuna, ne ei vät ole kovin ihmeellisiä. Vaikak täytyy myöntää, että hankalin osuus oli löytää Tuomas Akvinolaisen teoksia Kongressin kirjaston kokoelmista.
Ihana kettukuvaaja löytyi netistä. Villieläinkuvausta :)
Jaa.. laskunmaksu vielä ennen nukkumaanmenoa. Huomenaamuna kiroan sekä JHLn että AKTn työntekijät sinne alimpaan ja kuumimpaan hiilienlapiointipaikkaan.
Ainiin ja pienimmän kanssa saimme hyvät naurut tämän artikkelin jälkeen. Nimittäin tottahan toki hämähäkkejä edustaisi Hämähäkkimies :)
Loppuun laitan vielä yhden IceBucket-videon. Pienin tykkää tästä tosi paljon :P
