Luen mitä tahansa ja milloin tahansa, osaan myös lukea lahjakkaasti (ja pysyvästi) väärin erilaisia asioita. Yksi sellaisia on kirja nimeltään 'Pianomiehen tytär', josta aina ja ikuisesti tulen unohtamaan ensimmäisen i-kirjaimen ensikerralla sen unohdettuani. Muuttaa oletusta kirjasta melkoisesti yhden pienen vokaalin puuttuminen.
Tällä hetkellä minulla on uima-allaskirjana viimeinen osa aikoinaan kuuluisasta kirjasarjasta, jossa pikkutyttä joutui perheensä menettyään adoptoiduksi neandethalinihmisten liikkuvaan joukkoon. Tämä viimeinen osa on odotellut suunnilleen vuoden hyllyssä vuoroaan, mutta enpä tiedä jaksanko kahlata loppuun asti. Yleensä en jätä kirjaa kesken, kirja saa olla huonokin mutta tämä alkaa olla jo sitä luokkaa, että evvvk. Olen hypellyt muutamia satoja sivuja eikä tarina juurikaan edisty, joten aion katsoa homman pikaluvulla loppuun ja jätän tänne. Ilahduttakoon jotakuta onnellista. Onneksi on monta kirjaa mukana ja ostin kentältä vielä pari lisääkin.
Loppuun kuva Om-tavusta, joka symboloi Brahmania ja universumia. Erityisesti Pepposta muistaen.
PS Vielä täytyy sanoa, että Luojan kiitos omat mukulat on jo itseohjautuvia. Älkää huoliko, pidän kyllä kummipojasta, mutta olin jo niin autuaasti unohtanut alle 2-vuotiaiden ongelmat (tai kehityksen). Ensimmäistä kertaa ikinä huomasin kyllä äitinsä hermojen olevan aika tiukilla myöskin. Hah.
