Toinen on vähän karumpi. Muistin äsken (vasta), että tänään on isäni kuolemasta kulunut tasan 20 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun muistin sen vasta näin myöhäisessä vaiheessa. Yksi aikakausi on ehkä ohi? Minua ei edes sureta se sillä tavoin, kuin joskus aiemmin. Olen vihdoinkin päässyt siitä irti.
Olin aivan unohtaa. Tänään meillä kävi se työntekijä, jonka työn jatkajaksi minut palkattiin. Hupaisan sattumuksen vuoksi olimme kollegoja samassa pikkukirjastossa 90-luvun puolivälissä. Vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme myös vanhoista työtovereista ja entisestä esimiehestämme/naisestamme. Kuvasin tätä ihmistä joskus sanalla 'mehiläiskuningatar'. Oli kurjaa olla niin huonon itsetunnon omaavan ihmisen alainen.
Kohta voisi kellahtaa ihanaan sänkyyn katsomaan unia. Viime yö meni jotenkin risaiseksi jalkojen krampatessa pahasti.
