lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kotona

Eilen laskeuduimme kotikentälle ja esikoisen kyydillä pääsimme minä ja nuorimmainen sekä laukut kotiin. Muut ei mahtuneet autoon, joten tulivat taksilla ja olivatkin sitten jo meitä odottelemassa taksissa portilla, koska perjantairuuhka Kehä III:lla.

Sirius oli iloinen, että palasimme ja saatuaan pannan kaulaan paineli ovesta ulos häntä suorana nuorimmaisen pieneksi harmiksi, kun oli ollut jo ikävä. Onneksi se palasi jo tänään kotio.

Kissa oli kuulemma juhannuksen kunniaksi ja esikoisen kavereiden (=juhannusvieraiden) iloksi tuonut jo toisen jäniksenraadon kotiin. Sanoinkin kotiväelle, että jos lihansyöntiä/ostoa pitää ruveta tulevaisuudessa rajoittamaan, niin on kyllä kiva, kun katti metsästää ihan luomulihaa.

Kotimatkasta ja loppulomasta sen verran, että su-ma välisenä yönä oli aivan järkyttävä ukkonen. Ehkä kerran olen täällä kokenut vastaavan, mutta silloin en hypännyt kesken unien metriä sängystä ryminän vuoksi. Vesisade oli melkoinen, maanantaipäivä oli kuitenkin suht selkeä, mutta tiistaina satoi oikeastaan koko päivän. Kävimme kyllä molempina päivinä vielä lähirannalla uimassa, mutta emme viipyneet kovin pitkään, tiistaina näytti alkavan keräämään ukkospilviä rannan läheisyyteen joten siirryimme kämpälle pakkaamaan.

Tiistai-iltana satoi niin, että puhelimiin tuli jo flash flood-varoitukset ja paikallisissa uutisissa varoitettiin menemästä lähimmälle isommalle ostarille tai Honolulun keskustaan tulvan vuoksi. Mies haki sitten pitsat lähiostarilta ja kertoi tullessaan, että siellä oli ollut sähköt poikki. Onneksi oli ollut käteistä taskussa ja kaksi pizzaa valmiina, joten sai ne sitten meille.

Keskiviikkona heräsimme ajoissa ja laitoimme loput kamat kasaan, sanoimme heipat riikinkukoille ja lähdimme kohti kenttää. Oli hyvä, että olimme ajoissa liikkeellä, sillä tietyöiden ja turvatarkastuksen jälkeen meillä oli juuri sopivasti aikaa syödä ja katsoa kaupat ennen koneeseen pakkautumista. Lento meni hyvin, katsoin kolme elokuvaa enkä nukkunut (yritin kyllä). Illalla olimme perillä Tokiossa ja koska oli hetkinen aikaa, niin teimme tärkeimmät tuliaisostokset (esikoiselle vihreällä teellä maustettuja Kit-Kat-patukoita) jo tässä vaiheessa. Löysimme lentokenttähotellin bussin ja karautimme sillä yöpuulle.

Nukuttuamme makoisat unet kivipaaden kaltaisilla japanilaissängyillä nautimme hotelliaamiaisen ja lähdimme taas bussilla kentälle, matka kesti tasan viisi minuuttia ja aikaa oli taas ihan kivasti, varsinkin kun lentomme myöhästyi noin tunnin. Ehdimme siis ostaa taas joitain tuliaisia, sillä turvatarkastus oli ehkä nopein ikinä. Japanilaiset ovat kyllä aika tehokkaita, se täytyy myöntää. Mies pitää tällaisesta erityisesti :)

Kymmenen tuntia vierähti suht kivuttomasti leffoja katsellen taas, torkahtelin ehkä tunnin verran kunnes luovutin. Edellen aivan järkyttävän väsy olo.




sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Aloha vaan

Täällä ollaan ja jetlag alkaa olla voitettu. Lauantain Lennyn keikka oli mahtava! Kaksi tuntia hypimme ja taputimme hänen kanssaan, jalat olivat muussina, mutta ehkä Princen jälkeen parhaita keikkoja ikinä ellei paras.

Sunnuntaina lensimme Tokioon, jossa vietimme kymmentuntisen odotusajan käymällä tutustumassa Takeshita-katuun ja Harajuku-puiston shinto-temppeliin. Oli lämmintä, mielenkiintoista ja suht paljon ihmisiä, joten olimmekin takaisin kentällä hyvissä ajoin. Katselimme Naritan kauppoja, löysimme mm. aivan ihanan paperikaupan, johon pitää tutustua tarkemmin paluumatkalla.

Olimme perillä Oahulla maanantaiaamuna (toinen maanantai peräkkäin) ja hyvissä ajoin asunnollakin. Olemme nyt kolmatta kertaa samassa taloyhtiössä, mutta tämä on ehdottomasti tyhjin kämppä, missä olemme majoittuneet. Sikäli tyhjyys ei haittaa, onhan täällä kuitenkin periaatteessa kaikki tarvittava, vaikka hiukan hämmästyimmekin uunin puuttumista.

Kävimme keskiviikkona kävelyllä Ka'ena Pointissa ja onnistuin huolellisesta rasvaamisesta huolimatta polttamaan olkapäät auringossa. Eilen olimme Waimea Beachillä ja laitoin aurinkorasvaa niin, että olin valkoinen ja nyt olkapäät ovat paremmat eli eivät ainakaan palaneet enempää.

Keskiviikkona kävimme illalla syömässä edelliskertaisen naapurimme Ginan kanssa läheisen luomutilan ravintolassa, oli oikein kiva ilta ja ruoka oli tosi hyvää.

Tänään on pyykkipäivä, menemme ehkä myöhemmin rantaan. Kuvia löytyy instagram.com/nokisuu:sta, en jaksa ladata niitä erikseen luurilla tänne.

Nähdään!

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kesis!

Olen hiljalleen jo laskeutunut lomalle muiden perheenjäsenten vielä ahertaessa perjantaina kuka missäkin (paitsi tietysti opiskelija). Eilen imuroin ja pesin lattiat, sain matkamekon valmiiksi samoin kuin uuden uimapuvun ja nyt pitäis ruveta pakkaamaan.

Tänään kävimme nuorimmaisen koululla juhlimassa 6:nnen luokan loppumista ja nyt lapsi siirtyy sitten yläkoulun puolelle samassa rakennuksessa.

Pakkaamisen lisäksi pitäisi saada yksi kirja luettua loppuun, neulottua villatakkiin 14 kerrosta helmaan + päättely (silmukoita on melkein 200), käytyä Lennyn keikalla ja muut jutut (pyykinpesu jne). Että eipä tässä mitään kiirettä ole, huomenna lähdetään.

Pari kuvaa vielä kuluneelta viikolta.


Keskimmäisen tyttöystävä teki ihanan vadelma-juustokakun <3

Sirius

Kissanminttu kukkii hienosti. Osa on aina länässä jostain syystä...



Uusi lomamekko (uimapukukuvaa en jaa täällä :P )

Ainiin! Lomabiisi meinasi unohtua :D Itse tein sen virheen, että kuuntelin tämän kahvia juodessa, en ihan onnistunut nenähuuhtelussa ;)