tiistai 27. joulukuuta 2022

Syysterveisiä, osa 2: Autoretkiä ja livemusiikkia

Syksyn kuluessa olen käynyt musiikki- ja autoretkillä ystäväni Mareetan kanssa. Kävimme kesäkuussa katsomassa Jesus Christ Superstar-musikaalin jäähallilla, se oli siirtynyt pariin kertaan alkuperäisestä  tammikuisesta aikataulustaan ensin koronarajoitusten vuoksi ja sen jälkeen Hartwall Areenaa koskevan Venäjä-boikotin seurauksena. 

Jesus Christ Superstarissa pääosissa olivat Peter Jöback ja Ola Salo, molemmat ansioituneita rokkareita ja esitys olikin varsin rock. 

Peter Jöback Jeesuksena

Ola Salo juudaksena kultaviitassaan. Liike näkyy kivasti asujen suikaleissa.

Autoretkemme ovat pääsääntöisesti suuntautuneet kirpputoreille Lohjan suuntaan. Erityisesti kirppislöytöjen helmiä on tullut vastaan Lohjan The Kirppis-nimisellä kirpputorilla, mutta jos on erityisiä lasiastioiden tarpeita, niin Riihimäellä oli varsin kattava valikoima suomalaista lasia tarjolla suht edullisesti (sattuneesta syystä). 

 

Salon Design Hill-kahvilassa kaikki kakut ovat gluteenittomia ja ne ovat oikein hyviä

Marraskuun alussa kävimme tutustumassa Espoon Nihtisillan Kierrätyskeskukseen ja sen läheisyydessä sijaitsevaan SPRn Konttiin, molemmat ihan hyviä paikkoja myös. Nihtisillan Kieriksen pihalla katselin vastapäiviä toimistotaloja ja sanoin Mareetalle, että äitini työpaikka oli niissä joskus 70-80-luvun vaihteessa. Olin siis käynyt paikalla 1977 ekaluokkalaisena, mutta jostain aivojen syövereistä nousi mielikuva talojen ulkomuodosta ja tarkistin asian vielä Google Mapsista. 

Samalla reissulla kävimme kävelyllä Seurasaaressa ja sen jälkeen lämmittelemässä Tarvaspäässä eli Gallen-Kallela museossa kahvitauolla ja sitten jälkeen katsoimme museon läpi. En ollutkaan aiemmin käynyt siellä, joten oli kiva uusi tuttavuus tämäkin. 

 'Kun sydäntä särkee, mure muodon muuttaa'

Elokuussa oli livemusiikkitapahtuma Tammisaaressa, jossa myös kävin Mareetan kanssa. Pääesiintyjänä oli Tomas Ledin, joka lienee tuttu ikäisilleni, ja hänen lämmittelijänään esiintyi Ruotsin tämän vuoden Euroviisuesiintyjä Cornelia Jacobs, joka oli kiva uusi tuttavuus.

Cornelia

Tomas, ei uskoisi hänenkin olevan jo 70v

 

 
Cornelian keikka Tammisaaressa, ei minun ottama video