maanantai 4. maaliskuuta 2019

Auta Antti

Heti alkuun lätkäisen tuon ihan otsikkoon eli Antti Holman podcastin, joka on hervottoman hauska ja samalla liikuttavan ihana. Olen aivan koukussa Anttiin, joka hörppii kahvia ruokakomerossaan NewYorkissa. Ei voi kuin suositella, kannattaa kokeilla :)

Mitäs muuta.. Viime viikko meni jotakuinkin särkyisissä merkeissä. Lauantaina ei sitten särkenytkään yhtään, oikeastaan koko päivänä, mutta sunnuntaina sitten särki ja huimasi niin, että koko päivä meni ihan vain sohvalla maatessa ja Anttia sekä Richardia kuunnellen. Loppuillasta pystyin jo istumaan ja neulomaan, mutta olo ei ollut hääppöinen. Olin aikonut mennä tänäaamuna uimaan, mutta en sitten uskaltanut, sillä olo on parempi muttei hyvä. Nyt ei sentään huippaa ihan pahasti enää.

Keskimmäinen lähti perjantaina partioretkelle. Siitä keskustelimme isoin kirjaimin torstai-iltana, koska partion jäsenmaksu oli maksamatta. Maksamatta se oli siksi, että kysyessäni häneltä ennen joulua aikooko hän jatkaa partiohommissa, vastaus oli "Emmätiiä" ja jätin siis maksun maksamatta ja sanoin, että ilmoittaa lippikseen, ettei ole enää jäsen. No eihän se mitään ollut ilmoittanut, joten nyt sitten retkimaksu + jäsenmaksu olivat yhteensä satasen ja rapiat ja siksi siis isot kirjaimet. Mies maksoi maksut ja keskimmäinen oli kaksi yötä reippailemassa. Yritän vain siis sanoa sitä, että mielelläni maksan lasten vähät harrastukset, mutta tuo emmätiiä käy välillä hermoille. 

Olimme siis kolmestaan kotona ja niinpä menimme lauantaina Itikseen syömään intialaiseen ja sen jälkeen leffaan katsomaan Lego-elokuva 2:n. Se oli ihan hauska, paljon leffaviittauksia ja ihanat raptorit JurassicWorldista (koska Emmettin ääni on Chris Pratt). Että laatuaikaa vietimme.

Nyt on taas aika tehdä taukojumppa. Kaupunki hankki kaikille työpisteille jumppaohjelmat ja olen nyt verrytellyt niskaa tässä samalla. Asiakkaita ei näytä pahemmin häiritsevän meidän heilumiset :P