Pienet asiat

Huomasin aloittaessani tämän kirjoittamisen, että se liittyykin mukavasti Marjaanan aiemmin tällä viikolla asiakaspalvelua koskevaan kirjoitelmaan. Ajattelin nimittäin kertoa ihan pienesti siitä, miten minulle pienellä hommalla saa tyytyväisiä asiakkaita.

Eilen kävin läpi meille töihin unohtuneita muistitikkuja ja löysinkin kaikista paitsi yhdestä, henkilötiedot joiden avulla sain omistajan selville. Ilmoitin sitten näille ihmisille sekä puhelimitse että s-postitse, mistä tikun voi hakea. Ensimmäinen rouva oli unohtanut meidän hoiviimme kuusi tikkua kamerapussissa ja oli erinomaisen onnellinen niiden löytymisestä ja kiitteli vuolaasti. Samoin seuraava asiakas hihkui riemusta jo puhelimessa ja kolmas haki tikkunsa tänään. Häntä olin ensin koettanut saada kiinni puhelimitse ja sitten laitoin s-postin, kun hän ei vastannut. Myöhemmin hän soitti ja kerroin mitä asia koski ja todellakin tänään hän vielä kertoi, miten oli hetken ehtinyt harmitella ettei tiennyt miten olemme auki, kunnes oli avannut s-postinsa jaa nähnyt sieltä meidän aukioloaikamme.

Puhuin näistä tänään lounaalla työ-ystävän kanssa ja totesimme, että tällaisilla meille pienillä asioilla saa niin helposti asiakkaan tyytyväiseksi, mutta kaikilta se ei vain luonnistu. Arvelin, että se on tavallaan myös ammatillista osaamista, jonka oppii työn myötä jos on sellainen ihminen.

Toisaalta taas on sellaisiakin asiakaspalvelijoita, jotka vähättelevät asiakasta ja moittivat tätä avun kysymisestä. Meillä on yksi tällainenkin henkilö töissä (oppisopimuskoulutuksessa), joka itkettää mummoja ihan silkkaa ilkeyttään.

 Kirjastoalan opinnoissa eräs professori sanoi, ettei ymmärrä niitä ihmisiä, jotka hakeutuvat alalle siinä luulossa, että voivat hautautua jonnekin hyllyjen väliin hiljaa eivätkä halua osallistua asiakaspalveluun. Se ei vain enää onnistu missään ja sellaisen ihmisen oikea paikka ei ole kirjasto. Olen samaa mieltä asiasta.