perjantai 24. heinäkuuta 2026

Mökkihommia

Pitkästä aikaa kävin tsekkaamassa blogeja ja ajattelin nyt saman tien päivitellä.  


Kaikenlaista puutarhahommaa on tehty. Alunperin en halunnut tänne hedelmäpuita,  mutta esikoinen puhui lopulta ympäri ja nyt meillä on kolme omenapuuta ja kaksi luumupuuta. Haaveissa olisi vielä persikkapuu, mutta se menee ensi kesään. 

Naapuri toi kantarelleja 

Mies asensi meille vihdoin sisävessan. Valitsimme polttavan vessan, koska muista ei saa luotettavasti vesiä pois ennen talvea. 

 Olen saanut tilkkutyötä edistettyä jonkin verran, alan olla oikeastaan voiton puolella vähitellen. 

 Säät on olleet melko viileät, enkä suoraan sanottuna tykkää. Minusta heinäkuussa saa olla lämpimämpi kuin 10 astetta.  

Kirjoitin tämän luurilla ja blogipohja alkoi temppuilla kesken kaiken,  joten toivottavasti tästä saa jotain tolkkua. Nähdään taas 🙂