Syvät vedet

Nykyään olen aika hyvä ystävä erään työpaikan yleismiehen kanssa ja juttelimme tänään vanhemmistamme ja sen sellaisesta. Hänenkin äitinsä kuoli äskettäin, mutta hänen ja adoptioäidin (siis vainajan) välit eivät olleet ihan parhaat, niin juttelimme sitten siitä.

Kerroin hänelle, kuinka yhä edelleen halveksin erästä äitini ystävää, joka melkein 30 vuotta sitten omalla toiminnallaan tuhosi isäni mahdollisuuden laitaa ns. 'korkin kiinni'. Kerroin, etten tiedä, miten voin katsoa tätä ihmistä äidin hautajaisissa tai puhua hänelle.

Olen sanonut joskus aiemminkin, etten helposti vihastu toiselle ihmiselle niin pahasti, että tekisi mieli kiduttaa hänet hengiltä virkkuukoukulla tai paperiviilloin, mutta jos joutuu minun 'mustalle listalleni' niin silloin sillä pysyy. Tähän mennessä listalle on päässy oikeastaan vain muutama henkilö, joista yksi on siis tämä äitini ystävä.

Oikeastaan en tiedä edes, miksi tämänkin kirjoitin. Ehkä halusin vain kertoa, että minullakin on rajani ja olen inhimillinen, mutta oikeastaan pelkään hiukan sitä tilannetta, kun tapaan tämän ihmisen. Edellisestä tapaamisesta on ainakin kymmenen vuotta, en ole varma.


Toiseen asiaan vielä; selasin tämän päivän Hesaria töissä ottaakseni mallia kuolinilmoituksista. Näin kouluajoilta tutun nimen ja katselin ilmoitusta hiukan tarkemmin. Esikoisen toisen kummitädin eno on kuollut. Viikatemiehellä pitää kiirettä.