Tänään töissä eräs mies katseli asiakaskoneella työpaikkani uudistuneita nettisivuja ja kuinka ollakaan törmäsi meikäläisen kuvaan niillä kirjastosta kertovilla sivuilla. Sanoi, että oli kaunis kuva ja vastasin, että oli hyvä kuvaaja :D No kiitin kyllä lopuksi. Tuntuuhan se mukavalta. (Nyt näytin kuvan miehelle ja se sanoi, että onpa onnistunut otos.. samoin kuin kaverikin, kummallista. )
Piti sanoa jo aiemmin (eilen), että ihan vähän ärsyttää.. Eräs ihminen on nyt mummoutunut eli saanut ensimmäisen tyttärenlapsensa ja mä en ihan vaan kestä. Siis sitä ihanaa vauvahehkutusta. Mulla on joku vika päässä varmaan. Ajattelen vain, että voi kuinka ihanaa että se ei ole mun ja että pojat ei vielä ole aikeissa lisääntyä ainakaan hetkeen. On ihan riittävästi vauvaa, kun kummipoika alle-4-v käy välillä kylässä. Huoh.
Tänään olin aikeissa mennä töiden jälkeen katsomaan yhtä mahdollista lähdekirjaa Kaisa-talosta ja onneksionneksi satuin katsomaan sen aukioloajat nettisivuilta. Nimittäin se olikin mennyt kiinni jo klo 12 jonkun 375-vuotisjuhlien vuoksi. Pitää käydä huomenna.. ja nyt voin tähän vielä valittaa siitä, että metroaseman nimi muutettiin Kaisaniemestä Helsingin yliopistoksi. Voi venäjä sentään.. Yliopiston laitokset on hajallaan pitkin Helsinkiä, kun taas rouva Kajsa Niemi oli erinomaisen tärkeä aikanaan tärkeä henkilö ylioppilaiden keskuudessa pitäessään ravintolansa tarjonnalla heidät hyvin .. ööh.. juotettuina. Mistä syystä esim Säästöpankinranta on saanut nimensä, eli rouva Kaisa antoi ylioppilaiden juoda luotolla ravintolassaan. Onneksi edes rouvan ravintola on säilynyt Kaisaniemen puistossa, tosin en ole ihan varma onko se juuri sama vai onko se uudistettu jossain vaiheessa. Mutta näin hävisi jälleen pala Helsingin historiaa.
Loppuun videopätkä, joka oli meidän (minun ja pienimmän) mielestä ihan kiva. Tosin minä itkin.. mutta ei välitetä siitä.
Tosi hieno video!
VastaaPoistaNoin asioiden pitäisi mennäkin <3
Niin. Sinulla oli ne omat kokemukset tuohon liittyen, jos muistan oikein. Sä teit mun mielestä oikein.
PoistaJoo. Naiset ovat pyhä asia vaikken sitä kuvaa anna näillä kirjoitteluillani ja kommenteillani mutta naisia ja heidän koskemattomuuttaan pitää kunnioittaa.
Poista