maanantai 2. lokakuuta 2023

Syyskuu meni ja vihelsi mennessään

Nyt on taas ikää merkkaavassa tuplanumerossa uusi loppu, se vaihtui lauantaina. Senkin (vanhan numeron) vei syyskuu mennessään. 

Nyt kai alkaa ne perinteisemmät syyskelit, näin olen antanut itselleni kertoa. Niitä odotellessa ajattelin hieman päivitellä, kun tuli joku mutina kommenttiosioon, ettei ole tuoretta luettavaa. Muutenkin tuntuu, että Pöllö taitaa olla meistä täällä ahkerimmin kirjaileva.

Mitäpä siis Kattilaan kuuluu? Kesä meni mökillä ja olikin ihanat viikot siellä. Jopa Sirius NokisuuII viihtyi ja kahdesti kuskattiin Hänen armonsa sinne kaupungista feromonisuihkeella rauhoitettuna. Uin järvessä jotakuinkin joka päivä, kahdesti taisi jäädä väliin. Tutustuimme kylän vanhaan osuuskauppaan, josta kyllä löytyi vaikka ja mitä, kuten kassaneitinä toimiva naapurimme. Myös mökkinaapurit olivat mukavia ja samoin muut kulkijat, joita tiellemme tupsahti. Jotenkin tuntuu, että löysimme juuri oikean paikan meille.

Nuoriso-osasto on pärjännyt hyvin myös. Vanhin kävi Riadissa pokkaamassa palkinnon ryhmänsä kanssa pelinkehityksestä, saattaa siitä tulla muutakin vielä. Keskimmäinen on nyt tiukasti siellä Jyväskylän kupeessa ja tyttöystäväkin pääsi opiskelemaan, vaikka haluamalleen linjalle oli hakijoita 3700 ja risat. Niin vain hän selvitti itsensä 25:n parhaan joukkoon ja muutti elokuussa keskimmäisen avokiksi. Nuorimmaisella jatkuu lukio, toka luokka alkoi suht kevyellä lukkarilla (esim. perjantaina oli yksi oppitunti puoli kolmesta neljään) ja nyt onkin hieman tiukempi periodi edessä. Vanhojen tanssit jää meillä tänä talvena väliin, koska ne eivät yksinkertaisesti mahdu kursseihin. 

Mieskin melkolailla viihtyy mökillä, kun siellä on vain jotain tekemistä. Niinpä olemme purkaneet osan keittiön ja ruokailutilan välisestä seinästä, uusineet sähkötyöt, purkaneet vanhan ruokakomeron, hankkineet ja koonneet uuden Ikea-keittiön ja askarrelleet vesijohtojen parissa. Vesiosuuskunta toi johdon tontin rajalle ja siitä sama kaivurikuski kaiveli sen meille saunalle asti ja laittoi likasäiliöt maahan. Sivumennen sanottuna kaivurikuskin nimi on Mika Häkkinen ja kyllä ihan yhtä nopsasti liikkui kaivuri kuin kaimallaan, kun hän pääsi vauhtiin. Syksyn mittaan toivomme saavamme vesijohtovettä jo saunaan, keväällä varmaankin sitten sisävessaan, johon tulee alipainepönttö. Vielä riittää touhua, silä yläkertaan emme ole vielä oikeastaan edes ehtineet paneutua. Mitä nyt raakkasin kirjahyllystä poislähtevät ja säilytettävät.

Töissä menee kuten nyt töissä yleensä menee. Ikävästi haittaa vapaa-aikaa, sen voin sanoa. Alkusyksystä meillä oli suurproduktio eli alkuperäisen Kerjäläisoopperan suomenkielinen kantaesitys, jossa pääosassa esiintyi Tomi Metsänpeto. Oli kyllä oikein hieno esitys, kävin katsomassa viidestä esityksestä keskimmäisen. 

Että sellaista tänne Kissankulmalle tässä vaiheessa kuuluu. 

Mökkikeittiö vielä vähän vaiheessa. Alunperin oli vain kesäkeittiö eli ei esim. sähköuunia ja totesin, että menee hermo jos niin jatketaan. Sisävessa tulee tuonne kuvan oikeaan reunaan, missä näkyy ovenkamanaa.

Sieniäkin löytyy, tosin näitä ne syö. Vanhin löysi ukonsieniä, jotka olivat todella herkullisia.

Mökkirannan syysvärejä.

Tällainenkin meille ilmestyi erään kesän elokuvan jälkeen. Sain sunnuntaina valmiiksi tuon uuden paidan, myös muut nuken vaatteet olen tehnyt itse.


9 kommenttia:

  1. No hittolainen! Teillehän kuuluu hyvää ja onnittelut niin itsellesikin kuin jälkikasvulle, hyvin ootte heidät kasvattaneet (geenit ovat tietysti oma lukunsa)! Heitin muuten helvettiin sen Intensen kommentointiosion ja nyt siellä on ihan omansa, valitettavasti ne sunkin kommentit lensivät saman tien ikkunasta ulos misitä pahoitteluni. Polgaa ja Hirnakkaa kävin moikkaamassa mutta hiljaista on bloggerin mailla. Hitto kun en edes enää muista mitä kaikkia blogeja mun lukulistalla oli, se surettaa tosissaan. Kirjoittelen sulle jahkas paranen tästä helvetin kuumetaudista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekä kommentista että siitä Intensen poistosta :D Tulen laittamaan uudet kommentit hetken päästä. Marjaana lupasi tulla tervehtämään, kunhan ehtii.

      Poista
    2. Kiitos jo ties monenneko kerran :D
      Laitoinkin hieman postia jonnekin suuntaan mutta hyvä jos hääp ilmoittelee ittestään.

      Poista
  2. Olipa mukava kuulla kuulumisia pitkästä aikaa - ajattelin jo, että olet pistänyt pillit pussiin ja hävittänyt pussin tyystin.
    Podcastit on tainneet viedä ison osan vanhoista blogin kirjoittajista ja me jäärät (niin kuin minä...) on jääty tänne.
    Nuorisolla menee hienosti, niin kuin tietysti olettaa voikin - onnea ja tsemppiä jatkoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä ongelmana on ollut se, että en ole viitsinyt avata konetta enää kotona ja töissä en ole ehtinyt ja muutenkin blogger on vähän täkkinyt. Mä en harrasta podcasteja ollenkaan :)

      Poista
  3. Ai miten olen kade mökistä! Sillai hykerryttävällä tavalla :) on varmaan tosi ihana "leikkiä kotia" ja laittaa juttuja uusiksi.
    Onnea myös ikää merkkaavan tuplanumeron muutoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökki on kyllä oikein kiva. On toiminut joskus kauppanakin, joten kaikki paikalliset tietävät sen :)

      Kiitos!

      Poista
  4. Olettepa te ahkeroineet mökillä :) Meillä olisi mökillä vaikka mitä tehtävää, mutta kovin hitaasti etenee lista.

    Kivaa lokakuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on sitä lajia, jolla pitää olla jotain koko ajan työn alla :) Hyvähän se toki on ja mukavakin asia.

      Hyvää lokakuuta myös Kepposlaan :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)