tiistai 29. toukokuuta 2018

Kesäisiä kysymyksiä ja vastauksia

Pöllön pesästä poimin.

1. Lippis vai lierihattu?

Lippis. Kun tulee liian kuuma, vaikkapa hiekkarannalla tau vesipuistossa, sen voi kastella ja sitten on taas hetken pää viileänä. Lippis on kiva auringossa, varjostaa sopivasti. Ainoa huono puoli on, että korvat saattavat palaa.

2. Pehmis vai jäätelöpallo

No ihan sama, kunhan sitä on riittävästi :P

 3. Herneet vai mansikat

Mansikat. En ole koskaan ihan sisäistänyt herneiden autuutta. Tosin vuosia sitten uusi-seelantilainen vieraamme oli hämmentynyt, kun ostimme herneitä torilta ja söimme niitä kävellessämme kotiinpäin. Hän kyllä tykkäsi.

4. Palju vai järvivesi

Järvi (tai meri). Ehdottomasti. Palju karmii.

5. Grilliherkut vai kesäkeitto

Grilli. Pitäkää kesäkeittonne kaukana minusta, huu.

6. Mökki vai teltta

Kumpi vain käy, paikasta riippuen. Olemme telttailleet pitkin Ruotsia ja Tanskaa huvilateltan kera ja se oli oikein kivaa.

7. Varjo vai auringonpaiste

No aikansa kutakin. Yleensä aloitan auringossa ja vetäydyn varjoon sitten, kun pää ei enää kestä.

8. Kesäsade vai kesätuuli

Onpa hassuja kysymyksiä. Molemmat. Lämmin kesäsade on ihana ja samoin kesäinen lämmin tuulenvire on ihana.

9. Lavatanssit vai festarit

Lavatansseissa en ole koskaan ollut ja festareista olen kerran käynyt Flow'ssa katsomassa tasan Florencen keikan. Mieluiten kuuntelen linnunlaulufestareita kesäisin.

10. Roadtrip vai riippumatto

Ottaen huomioon, että tulen merisairaaksi riippumatossa, niin kai se olisi roadtrip. Mieluiten jossain Ameriikan ihmemaassa.

11. Hiirenkorvat vai syreenintuoksu

Molemmat ovat ihanat kesän ensimerkkeinä, mutta sittenkin valitsen syreenin huumaavan tuoksun.

12. Mato-onki vai golfmaila

En ole ikuna koskenut kolopallomailaan, joten eiköhän se mato-onki olisi. Tosin yleensä laitamme vain katiskan järveen mökillä, mutta kyllä esikoinen ja pienin tykkäävät kalastaakin.

Tähän alle laitan pari kuvaa eiliseltä. Kävimme luultavasti viimeistä kertaa nuorimmaisen luokan lasten ja vanhempien sekä open kera Uutelassa grillaamassa. Varmaan ensimmäinen kerta ikinä, että oli näin hieno ilma. On toki ollut aurinkoisia kertoja, samoin kuin pitkien kalsareiden kertoja, mutta nyt oli ennätyslämmin.





8 kommenttia:

  1. Lähes kaikki vastanneet kammoaa paljua eikä kesäkeittoa valitse kukaan=)

    VastaaPoista
  2. Se on jännä, että kalakeitto maidossa on hyvää, mutta kesäkeitto ei. Ja riippumatossa voi olla keinumattakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta.

      Mulla jo se riippumattoon asettautuminen ottaa koville tän pahoinvointitaipuksen kanssa. Se on metkaa, miten se vaihtelee, mutta en pysty istumaan puutarhakeinussakaan muista puhumattakaan.

      Poista
  3. Mä oon toden totta ainoa, joka on lukenut kesäkeiton kesäkeittiöksi... heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuo haitanne :) Tosin voihan kasviksiakin grillata.

      Poista
  4. vastailin myös , löysin Marjaanan blogista kesähaasteen ..
    https://natnie01.vuodatus.net/

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)