Että sellainen viikko

Toivon, että tämä viikko jäisi viimeiseksi tällaiseksi viikoksi tänä vuonna. Ensi vuodesta en sano mitään, vaikka se lähellä jo onkin. 

Viikko alkoi maanantaina, jolloin töissä havahduimme savunhajuun. Aiemmasta viikosta valveutuneena kiersin koko talon eikä missään näkynyt mitään. Hetken arvelimme, että se on ehkä näyttämön hiojien aikaansaama savunhaju, mutta pian selvisikin, että Meiran tehtaalla on iso ullakkopalo ja tuuli painoi savut suoraan meille. 

Kävelin pienen lenkin lounaalle mennessäni, että olisin saanut vähän raikkaampaa ilmaa välillä, mutta koko Kallio oli aika savustettu.  

Iltapäivällä alkoi jo olo olla kuin palvikinkulla. Lähdinkin ajoissa pois ja menin ystävän kanssa kahville Cafe Aaltoon, jossa vaihdoimme lahjat ja muut kuulumiset. Oli oikein rattoisaa ja savutonta. 

 Tiistaina savua ei enää juurikaan tullut meille töihin, vaikka palo jatkui edelleen. Töissä oli hiljaista, koska ei ollut enää asiakkaitakaan ja lähdin jo kolmen aikoihin, kun ystävä tuli hakemaan. Oli kuulemma ollut hiukan ruuhkaisaa päästä Teollisuuskadulta kääntymään Sturenkadulle paloautojen vuoksi ja twitterissä joku itkikin sitä, kuinka paloautot tukkivat pyöräkaistan. Emme antaneet ruuhkan häiritä vaan ajelimme Hernesaareen katsomaan auringonlaskua ja siitä jatkoimme Jumboon syömään. Oli mukavaa. 

Keskiviikkona minulla alkoi loma ja juhlistimme sitä nuorimman kanssa käymällä hänen kouluaamuna jälkeen elokuvissa katsomassa Spiderman: No way home-leffan. Se olikin varsin rattoisa pätkä ja lopussa oli myös kivasti traileri seuraavasta Dr. Strange-leffasta (sekin on nähtävä). 

Esikoinen tuli joulunviettoon ja mies kävi hakemassa hänet Espoosta ja kävivät vielä yhdessä kaupassakin. Kaikki oli ihan hyvin, kunnes iltaa kohti mies alkoi valittaa vatsakipua siinä määrin, että kivun takia jopa oksensi kahdesti. Iltakymmenen maissa hän makasi sohvalla harmaana kivusta ja valitti ääneen, joten soitin hätäkeskukseen ja sieltä lähetettiin ambulanssi katsomaan, mikä on hätänä. Voisin sanoa, että olikin pitkä parikymmentäminuuttinen, mutta lopulta lanssi saapui ja noukki miehen kyytiinsä. 

Mies vietti yön Peijaksessa tutkimuksissa, joissa selvisi, että munuaiskivi, jonka oli pitänyt olla ihan kaikessa rauhassa kellimässä munuaisaltaassa, olikin päättänyt lähteä liikkeelle. Lääkärin mukaan munuaiskivet aiheuttavat suurimman kivun, mitä voi olla ja se oli kyllä huolestuttavaa katsella vierestä. Aamulla mies tuli kotiin keskimmäisen hakemana ja lääkäri kutsuu myöhemmin operaatioon, jossa munuaiskivet räjäytetään, munuaiskivi oli jo kuulemma jakautunut pariin pienempään osioon ja saattavat ulkoistaa itsensä jo aiemminkin. 

Torstai menikin sitten suurilta osin hieman väsyneissä merkeissä ja miehen osalta hyvin lääkittynä. Keskimmäinen teki imelletyn perunalaatikon valmistelut ja minä ja pienin leivoimme suuren piparitalon osaset, hirveä homma ja kolmen kilon taikina riitti juuri ja juuri. Esikoinen oli töissä ja tuli sieltä iltapäivällä.

Aattona pojat kantoivat kuusen sisälle, perunalaatikot olivat uunissa ja pienimmän kanssa kokosimme piparitalon, joka oli hieman huonosti suunniteltu ja se koki kohtalonsa jo aattoiltana, kun pitsihuvilan katto romahti täysin. Nimesimme sen Kruunuvuoren huvilaksi. 

Aattoiltana söimme siis varsin myöhään, mutta niin teemme yleensäkin viikonloppuisin. Isot pojat ottivat pienen ruokalevon ja sillä aikaa me muut jaoimme lahjat. Mies ilahtui ostamastani yhteisestä lahjasta eli Abban Voyage-LP:stä ja kuuntelimmekin sen heti. Kiva levy oli, taattua Abbaa. Katselin vielä illan ratoksi Die Hard-elokuvan ja keskimmäinen tuli katsomaan sitä kanssani, esikoinen taisi nukkua aamuun asti. 

Niin kylmät kelit on ollut, etten ole ulkoillut yhtään ja Siriuskin on lähinnä käynyt pikaisesti pihalla kääntymässä. Pihlaja on harmittavasti täynnä rastaita, jotka kiusaavat pientä kissaa.

Hyvää loppuvuotta! Minulla se mennee lukiessa, sillä pari kirjaa puuttuu vielä Helmet-kirjastojen lukuhaasteesta, vaikka olenkin jo kohta lukenut 120 kirjaa tälle vuodelle, eikä haasteeseen tarvitse lukea kuin 50 :)