Madon suu

Tänään kävimme Riihimäellä hautaamassa setäni Sakarin. Hän oli isäni pikkuveli, yli 80-vuotias jo. Ollessani lukiossa hän muutti Kemistä tänne alemmas ja löysi uuden vaimonkin työpaikaltaan. He kävivät jonkin verran vanhempieni mökillä ja nyt myöhemmin meillä esimerkiksi esikoisen yo-juhlissa.

Hiukan alakuloinen olen toki sikäli, että Sakari oli viimeinen isäni sisaruksista ja äitini perhe on mennyt jo aiemmin manan majoille. Tuntuu, että melkein joka vuosi on ollut hautajaiset ja tavallaan onkin, sillä viime vuonna ei ollut ja sitä edellisenä meni Sysikki. Alamme vähitellen tavata kaikki sukulaiset vain hautajaisissa, vaikka toisaalta onhan tässä vielä kaikenlaisia rippijuhlia ja yo-juhlia sun muita ehkä vielä edessä kuitenkin.

Muistotilaisuudessa eräs setäni ja vaimonsa naapuri muisteli jotakin ja sanoi, että Sakarilla oli omanlaisensa huumorintaju. Satuin juuri sillä hetkellä katsomaan vanhinta veljeäni ja meitä alkoi naurattaa. Se omanlainen huumorintaju on savolaista huumoria, samaa viljeli isämme. Mieheni sanoin savolaisen ja karjalaisen huumorin suhteen vastuu on kuulijalla, mikä pitää paikkansa.

Viimeinen ovi on madon suu tapasi isäni sanoa

Liisa-tätini, Augusta-mummi Sakari sylissään ja isäni Olavi 6v