Olin tänään kustannuspaikalla 11 tuntia. Ihan siksi, että työparini eli kirjastonhoitajamme ja erittäin-lähi-esimies on muiden pomojen keralla eräässä seminaarissa. Ihan jopa ensimmäinen kerta hänelle tällainen, joten se suotakoon. Sainpahan tehtyä miinuksia saldosta pois, joten voin huomenna tehdä niitä lisää. On nimittäin mentävä poliisitalolle antamaan sormenjälkinäytteet uutta passia varten. Jos jaksan ja on ajallisesti järkevää, niin palaan siitä vielä sorvin ääreen.
En oikein tiedä enää tämän vuoden suru-uutissaldosta. Ollaan vasta tammikuussa ja julkimoiden lisäksi tänään tuli viesti, että eräs työllistettymme, 60-vuotias herrahenkilö, oli saanut sunnuntaina kotonaan sairaskohtauksen ja menehtynyt. En ehtinyt edes kunnolla tutustua tähän ihmiseen, sillä hän tuli meille vasta joulukuussa töihin ja olin itse aika vähän töissä silloin. Jotenkin surullinen olo silti, luultavasti siksi, että se nostaa mieleeni isäni kuoleman pian 21 vuotta sitten.
Muuten päivä sujahti yllättävän kivuttomasti ja sain tehtyä kaikenlaisia rästihommeleitakin pois. Yritin hetken aikaa hyllyttää käsityökirjoja, mutta alkoi ottaa niin helkkaristi pattiin ihmisten viitsimättömyys, että annoin olla. Ilmeisesti se osa asiakkaista, joka juuri niitä kirjoja tarvitsee, ei osaa aakkosia eikä numeroita. Minusta se on hieman huolestuttavaa, sillä niitä yleensä käsityön tekemisessä tarvitaan aika paljonkin.
Aamulla, odotellessani kellon soimista, pohdiskelin taas kerran sitä, millainen äiti olen ollut esikoiselle ja muille ihan silloin, kun he olivat pieniä. Itse muistan kaikki ne asiat, jotka tein väärin mutta ehkä sittenkin olen tehnyt jotain oikeinkin. Esikoinen kyseli illalla lupaa lähteä Vanhojen risteilylle, johon mies sanoi, että haluaa tietää vähän enemmän asiasta. Minä taas sanoin, että luotan siihen ettei tuo osallistu mihinkään juomakilpailuihin ja esikoinen vain pyöritteli silmiään. Streittari-luonne kun on, niin sitä pelkoa tuskin on. Ajattelin sanoa miehelle, että lykkää pojalle kuitenkin kumit varalta mukaan. En ihan vielä haluaisi isoäidiksi.
Nyt loppuu jorinat, nähdään taas.
Mä en ymmärrä miksi se äitiyteen liittyvä muisti ei voi olla yhtä valikoiva kun muisti muuten on? Ihan satavarmasti muistaa suunnilleen jokaisen tekemänsä virheen - eikä suinkaan siksi, kun niitä tuli tehtyä niin vähän ;-)
VastaaPoistaSulla on mies jolle voit ulkoistaa nuo kumiasiat. Kade kade kade kade!
Sepä se. Ajattelin, että yritän oikeasti nyt muistella sellaisia hyviä hetkiä, koska pakkohan niitäkin on ollut olla. Jostain syystä sitä muistaa vain ne pahimmat (jotka ajoittuvat siihen hormonihimmelin kokeiluaikaan, joka oli näin jälkikäteen katsottuna yksi musta kaivo).
PoistaSitä voi myös katsella nykyhetkeen ja miettiä - kuten sä teetkin - että varmasti paljon on mennyt oikeinkin, koska lapsista on kasvanut tolkun tyyppejä.
PoistaHrr, hormoonit ja home, meillä molemmilla on oma kaivomme. Kun asuttiin hometalossa enkä saanut tarvitsemaani tukea oli pinna kaikkein lyhyimmillään. No, oli se lyhyt silloinkin, kun olin yksin esikoisen kanssa vauva- ja pikkulapsiaikana ja "vähän väsynyt".
No tänään oli taas sellainen homelöytö töissä, etten tiedä miten siitä kertoisin.. yritän saada postin aikaiseksi jossain välissä.
PoistaVäsymys oli mulle se vaikein juttu kyllä lasten pikkulapsiajassa. Vaikka osasin aravata sen etukäteen, en silti ymmärtänyt miten paha se oli.
Ei sitä kukaan voi ennakoida!
PoistaLaita postia, mä luen ja tuen minkä pystyn <3