perjantai 23. tammikuuta 2015

Kolmastoista päivä?

Mietiskelen tässä oliko tänään perjantai kolmastoista päivä, mutta eipä taida olla. Vaikka hyvin voisi.

Ensinnäkin Sysi on sairas. En tiedä onko kyseessä ihan vain flunssa tai karvapallo, mutta kissa ei syö. Eilen illalla se ei syönyt edes katkarapuja kuin ihan muutaman. Tosin tänään söi hiukan, kun pienin houkutteli sitä ja istui sitten vieressä harjaamassa kun toinen söi. Sen jälkeen kissa kävi vessassakin onneksi. Se ei myöskään välittänyt pölynimurista juuri ollenkaan, kun imuroin sen vieressä. Yleensä juoksee häntä suorana karkuun vähintään toiseen kerrokseen.

Toisekseen minulla on julmettu migreeni. Söin taas D-vitamiineja maksimimäärät enkä saisi sitä tehdä. Mitäpä siitä, jos luut hajoavat. Migreenin vuoksi kirjoittamisvauhti on hieman hiipunut, olen saanut nyt seitsemäsäs tunnissa vasta kolmisen sivua tekstiä valmiiksi. Onneksi palautuspäivä on vasta maanataina.

Äitini soitteli sairaalasta, hän on siellä nyt sitten viikonlopun yli seurattavana kun sydän vähän reistailee. Eli aina liikkellelähtiessä on tuntunut vasemmalla puolella kivuliaasti, mutta vasta pari viikkoa, että nou hätä. Enpä nyt sitten huolehdi..

Laitoin ruokaa ja iskin jäiset kanankoivet riisin päälle lasiseen vuokaan ja uuniin. Hetken päästä tiskikoneen kimpussa ollut keskimmäinen sanoo, että vuoka taisi haljeta kun vedet valuvat uunin pohjalle. Onneksi tässä vaiheessa mies oli jo kotona, sillä minä en enää jaksanut vaan aloin itkeä. Mies kuivasi uunin ja laittoi uuden ruoan, onneksi koivet oli sentään pelastettavissa. Riisin vaihdoimme uusiin kaiken varalta.

Pienin käväisi kaverisynttäreillä Hoplopissa ja sain hetken kirjoitusrauhan, kunnes tuo palasi ihan märkäpäänä kun oli riekkunut niin kovasti.

Menen lukemaan Soturikissoja pienimmälle, jos sitten vielä hetken jaksaisi kirjoitella (jos silmät toimii).

 




6 kommenttia:

  1. Onko se Soturikissat hyvä? Meillä niitä lukee nelosluokkalaiset tytöt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika nuorille se kai on tarkoitettu, mutta ainakin alku on ihan hyvä. Mielenkiintoista itse asiassa lukea kissan näkökulmasta.

      Poista
  2. Hillitse tahtia hyvä nainen, pitkä viikko takana joten kyllä sä voit vähän ottaa omaa aikaa. Migreeni on bad bad juttu ja toivon ettei säryt kestä kauaa, samoin pidän peukkuja ettei Sysillä ole mitään vakavampaa koska mikään ei ole niin stressaavaa kuin katsella oman otuksensa sairastamista.
    Jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sysillä on vissiin vaan nuha, se on ihan tukossa. Ja migreenit menee ja tulee, mutta vähän ärsyttää kun olin ajatellut saavani kaiken kirjoitettua tänään ja sitten olisin voinut vaan illistellä sohvalla pari päivää. Mutta nou rest for the wicked..

      Poista
    2. Hyvä jo sei sen vakavampaa mutta josko tänää lepäisit, huomenna kirjoitat ja sit otat taas sunnuntain lungisti?

      Poista
    3. Mä olen just lähdössä petiin. Kai tää tästä..

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)