Saattaa olla, että niitä ilmaantuu myös Kaisaniemen metroaseman karkkikauppaan. Onnistuin nimittäin eilen houreissani menemään Kamppiin ja vasta siellä tajusin, että leffahan on Kaisaniemessä kuten kaverikin. Menin sitten mantelikaupan kautta Kaisikseen, jossa kävimme karkkikaupassa ja esittelin mantelit kauppiaalle (joka on muuten todella mukava herrahenkilö). Hän paljasti meille eräänlaisen ammattisalaisuudenkin; hän ei vie töitään kotiin :P Ilmankos onkin suht hoikka mies edelleen, itse en varmaan pystyisi samaan.
Sain tänään ihanalta ystävältä (eri kuin eilinen leffakaveri) lainaan Spooks-tv-sarjan 7- ja 8- kaudet. Myöhemmin saan vielä 9:nnen kauden, kunhan hän ehtii katsoa sen ensin. Ne ehkä riittävät siksi aikaa, kun odottelen Richardin seuraavaa elokuvaa tulevaksi *krhm*. Elokuvassa on luvassa ilmeisesti melkoista myrskyä, kun isä etsii hurrikaanin viemää poikaansa (tosin koko army odottaa märkiä paitoja.. uuuh..).
Olikohan mulla jotain asiaakin?.. Ainiin, vapaita miehiä olisi muitakin tarjolla. Pepper Potts eli Gwyneth Paltrow ja Chris Martin ovat eronneet ja ilmeisesti myös Johnny Depp on jälleen vapaalla jalalla. Tosin Johnnylle eilinen ystäväni on jo lähettämässä surunvalittelukirjettä, että ei ehkä kannata muiden vaivautua.
Pistetään nyt loppuun vaikka joku piisi eilisestä leffasta.
Hmm, mä luulen, että lähden silti ystäväsi kanssa kisaan Johnny Deppistä... Sluprs!
VastaaPoistaKaikin mokomin :D
PoistaSalmiakkisuklaamantelit - ainoa mitä niistä söisin on SUKLAA! Inhoan salmiakkia eikä mantelitkaan nyt oikein miltään maistu. Joten jos tulee pula-aika, niin säästän nuo kaikki sinulle :-)
VastaaPoistaMinä taas en juuri välitä suklaasta, joten voidaan hyvin jakaa :)
Poista