Meni noin kaksikymmentä vuotta, että annoin itselleni luvan siihen. Tai oikeammin ei liikuttumiseen vaan ihan itkemiseen. En itkenyt koskaan kouluvuosina enkä ennen vanhimman pojan syntymää juuri milloinkaan, isäni ja isoäitieni kuolemaa lukuunottamatta. Syynä siihen oli se, että isosiskoni sanoi minulle ollessani ehkä 7-vuotias, etteivät isot tytöt itke. Olin sitten itkemättä. Voin sanoa, että aina se ei ollut helppoa. Joskus sattui pahasti, mutta purin hampaat yhteen ja olin kuivin silmin.
Muistan vieläkin, kun esikoista odottaessani menimme katsomaan 'Enkelten kaupunkia' ja silloin padot murtuivat. Se oli jotain outoa ja kamalaa, ennen kuin ehdin saada nenäliinan esiin olivat kyynelet jo ehtineet kauluksesta sisään.
Sen jälkeen onkin ollut helppoa vetistellä ties missä. Minua ei juurikaan hetkauta kanssaihmisten katseet, vaan annan vesien valua. Mitäpä minä heistä välittäisin, eikä tässä maassa kukaan tule kysymään 'mikä sulla on?'. Ei koskaan.
Mä opin tossa kymmenisen vuotta sitten, että v*tut siitä, vaikka itkisin missä ja ihmiset tuijottais. Mulla on siihen oikeus, jos niin haluan. Joten olen itkenyt bussissa, kaupan parkkipaikalla, S-marketin hevi-osastolla, leikkipuistossa ja ties missä. Kirkossa moniakin kertoja eikä ole ollut hautajaiset kyseessä. Ja hyvää on aina tehnyt. Ainakin mulle, muut ovat olleet varmaan ahdistuksesta soikeita, kun ovat nähneet jotain niin intiimiä.
VastaaPoistaViime viikolla itkin töissä melkein koko päivän. Kaksi näki, toinen kysyi huolestuneena, mikä on. Toinen jutteli ovella ja oli kuin ei olisi huomannut mitään, vaikka ei hänkään paha ja välinpitämätön ihminen ole, päinvastoin. Mutta toi on vain niin totta, että suomalaisethan ei kysy ikinä, mikä on hätänä tai voinko auttaa.
Paitsi vastarannan kiisket. Tänään kysyin pikkutytöltä lähellä kotia, että voinko auttaa, kun ei meinannut ovea saada auki ja näytti, ettei itkukaan ole kaukana. Sain oven auki melkein-kaimalleni ja palkinnoksi kauniin hymyn kiitosten kera. Ei sillä, että tämä täysin luontevaa olisi mullekaan, mutta yritän rikkoa kaavoja ja joskus se onnistuukin.
Lähti ryöppyämään, sorgen. :)
Ei haittaa ryöppy, oli hauska huomata, etten ole ainoa :)
PoistaPerässä tullaan, Puskis, perässä tullaan...hitaasti, mutta varmasti :)
VastaaPoistaHyvä niin :)
PoistaIhanaa, että olet oppinut itkemään! Minä olen aina ollut tosi itkuherkkä, jopa niin, että voisin ottaa vähän tuota sinun entistä taitoasi itselleni. Joskus vaan olisi niin paljon uskottavampi, kun onnistuisi argumentoimaan asiansa ilman kyyneliä.
VastaaPoistaMinäkin itken missä ja milloin vain. Työkavereita varoitan, kun huomaan, että nyt ne taas tulee, että "älä nyt säikähdä, kukaan ei ole kuollut". Nykyään tuntevat minut niin hyvin, etteivät ole moksiskaan. Mutta se, että purskahdin itkuun lautakunnan kokouksen lopussa ja yhdessä palaverissa harmittaa (ja vähän nolottaa) vieläkin.
Joillakin menee niin päin :)
PoistaMä olen kauhea herkkis. Itken ihan kaikesta, niin ilosta kuin surustakin. Mutta en koskaan itke kenenkään nähden. Siihen en vaan kykene, en vaikka taivas putoaisi. Tästä on yksi poikkeus: kerran itkin töissä, kun olin soittanut eläinlääkärille ja varannut vanhalle koirallemme lopetusajan. Ei se vielä mitään, mutta kun jouduin avaamaan suuni ja kertomaan työkaverille, mitä juuri tein, niin silloin en kestänyt enää =(.
VastaaPoistaMutta muuten itken jo pelkästään lintujen laulusta, kesäaamuista, metsän kauneudesta, siitä kun korpit raakkuu taivaalla. Se pakahduttaa ja itku vaan tulee. Ja siksi tarvitsen paljon yksinäisyyttä, koska en voi kokea noin suuria tunteita muuta kuin yksin ollessani.
Täytyy myöntää, että kyllä minäkin ne kamalat porut päästän kotona ja mieluiten yleisöttä sielläkin, mutta pienet liikutukset menevät jo rutiinilla vaikka metrossa.
PoistaOlen ihan samanlainen; vetistelen ties missä. Jos tunnetila on normiastetta kovemmalla pykälällä, niin kyllä se tilanne päätyy tirautukseen. Mää ilostunkin herkästi kyyneliin. Olet kyllä niin oikeassa ei tässä maassa kyllä kukaan kysy mikä on hätänä? Mää olen niin tyytyväinen sun puolesta, että olet sallinut itsellesi itkemisen :)
VastaaPoistaOn hyvä päästää vedet ulos välillä :)
Poista