keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Tervepä terve!

Sen verran on tullut istuttua koneella töissä, etten iltaisin juuri enää viitsi konetta avata kotona. Olen tainnut tämänkin mainita jo muutaman kerran :)

Viime perjantaina kävin yhdessä ystäväni Mareetan kanssa Tammisaaressa illalliskeikalla eli söimme ravintola Höijerissä makoisaa ruokaa samalla kuunnellen Fredrik Furua, joka lauleli katoksen alla pihalla hauskoja popkappaleitaan. paluumatkalla vähän hirvitti pimeässä kaamea kaatosade, mutta kaikki meni hyvin ja oli kiva ilta.

Viime viikko oli muutenkin outo, kun lento-oppilas oli kotosalla. Piti tehdä tukkukeikka, että ruoka riitti lapsiraukalle ja pyykkiäkin sai pestä ihan riittävästi. Sunnuntaina lähti sitten takaisin Tikkakoskelle ja eilen piti jo lähettää unohtunut kiinnityslenkkiostos pikakirjeenä. Ylioppilaskuvakin saatiin otettua jopa tuntia ennen lähtöä, nyt se pitäisi vielä postittaa kesäkuun juhlavieraille.

Töissä on taas säpinää, asiakkaat ovat palanneet ja talo on ollut ihastelun kohteena uusien sisustusten ja taulujen vuoksi. Mekin saimme kivan taulun kirjastoon, piristää kummasti seiniä. (Arvatkaas kumpi pupu olen?)



Maanantaina kävin fillarilla uintiretkellä Itiksessä ennen lähtöä iltavuoroon. Pilateskin alkoi eilen ja oli oikein kivaa.

Tässäpä ne kiihkeimmät uutiset. Menen sohvalle jatkamaan sukantekelettä kissan tyynyksi ja tv:n ääreen.




6 kommenttia:

  1. En kyllä hahmota sinua kummaksikaan pupuksi. Taulusta henkii hätä ja ahdistus.
    Tällä viikolla on vissiin alkanu yleisestikin ryhmäliikuntatunnit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siitä henkii sekin, joo.

      Näin taitaa olla.

      Poista
  2. Sä olet tietenkin tuo käsilaukullinen.

    Sirius nukkuu kun sä kudot? Mä en edes uskaltaisi aloittaa näiden hönttien nähden moista harrastusta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulemma olen :D

      Juu. Kyllä sekin joskus pienempänä yritti käydä lankaan kiinni, mut aika pian se oppi :)

      Poista
  3. Ihan kivoja normaalin elämän juttuja nuo harrastukset ja ulkona syöminen. Toivottavasti tämä syksy sujuu hyvin ja pääsen itsekin palaamaan uimahalliin, eikä iske karanteenit.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)