Joulun alla laitoin viestin toisen kummipojan äidille ehdotuksena joululahjasta ja hän vastasi, että idea oli oikein hyvä. Kävin ostamassa lahjan ja sitten jouluaattona olimme aikeissa viedä sen heille, äidin eronjälkeiseen uuteen asuntoon ja viestillä kysein, kuinka ovat kotona. Vastausta ei koskaan tullut, mutta kävimme miehen kanssa aattoajelulla aikeena laittaa lahja postilaatikkoon. No, taloyhtiössä ei ole postilaatikoita ja rappujen ovet on suljettu numerolukolla. Niih.. Vihdoin tammikuun puolivälissä saimme lahjan toimitettua äidin vihdoin vastatessa viestiin (siihen viimeiseen kymmenestä). Silloinkin asunnossa oli valot ja kuului ääniä, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea kelloa soittaessamme. Perin omituista, sanon.
Olisin vienyt lahjan ex-miehelleen, joka on keskimmäisen kummisetä (kuten siis vaimokin), mutta en löytänyt uutta osoitetta enkä viitsinyt soittaa, kun en ollut aivan varma 'kunnosta'.
Voin kertoa, että meitä nyppi. En aio vaivautua hankkimaan 13-vuotislahjaa, vaikka lapsen synttärit ovat kolme viikkoa meidän nuorimmaisen jälkeen. Muutenkin olen hieman ollut ihmeissäni, ettei meitä ole kutsuttu synttäreille kuin viimeksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. En edes tideä, ovatko lapsen toiset kummit olleet tekemisissä. Joka joulu olemme kyllä toimittaneet lahjan, jopa sellaisia joita olin aikonut omalle mutta hätäpäissäni sitten antanut kummipojalle. Minusta on surullista, ettei äiti ilmeisesti halua olla yhteyksissä enkä usko, että se johtuu erostakaan, sillä Elojuhliin hän on välillä tullut.
Sitten se toinen kummilapsi äiteineen... Oli aika, jolloin näimme melko paljon enemmän, jopa ehkä kerran kuukaudessa. Kummipoika kasvoi eikä äiti osaa asettaa rajoja. Siinäpä se lyhyt ja kaunis virsi. Joskus olimme ajatelleet, että olisi kiva vaikka matkustella yhdessä, mutta olemme todenneet miehen kanssa, ettei onnistu. Meillä on niin erilaiset kasvatuskäsitykset, että on turha edes yrittää. Minun (meidän) mielestä on esimerkiksi ihan hyvä, että lapsi näkee, kun vanhempi hermostuu. (Tämä ihan pienenä vihjeenä.)
No, tilanteet muuttuvat ja elämä vie.
Asiasta kukkaruukkuun, huomasin Timo-sedän lopettaneen bloginsa. Tietääkö joku, onko hänellä toinen blogi tms? Jäi kissakuvia ikävä.
Timoa olen ikävöinyt minäkin
VastaaPoistakurittomia kakaroita en niinkään!
Timo oli aina niin positiivinen.
PoistaOlen ihmetellyt samaa; mihin lie Timo kadonnut, onko jotain sattunut vai mitä ihmettä.
VastaaPoistaNo sepä juuri, vähän huolettaa.
PoistaNoi kummisuhteet ovat välillä vähän ongelmallisia, kun elämäntilanteet muuttuvat. Itsehän tunnen kummihuonommuutta, koska en ehtinyt ostamaan kummitytölleni joululahjaa. Olen antanut usein lahjaksi kortin, että vien hänet ja siskonsa esim. HopLopiin tai leffaan, mutta nyt en kyennyt siihenkään. Tänä vuonna ajattelin, että voitais yrittää mennä shoppailemaan kummitytölle parit paidat ja sitten hamppareille.
VastaaPoistaKivoja ideoita :)
PoistaMulla on tasan yksi kummipoika, lähettiin päikseen kummeiksi mun siskon kans, kun tehtiin reilun kahen kuukauen välein lapset - mie esikoisen ja se iltatähden. En päässy ristiäisiin, ku samana viikonloppuna synnytin ite. Sisko ei päässy sit muuten vaan ku meillä oli. Mutta kummipoika ei ole ikinä millään tavalla ilmaissut, että lahja tms. olis edes perille tullut, kiitoksista puhumattakaan.
VastaaPoistaMutta tosi omituista kyllä, että noin hankalaksi tehdään lahjan toimittaminen! Ite olisin varmaan jo lahjottanu Punaiselle ristille tai jotain...
No sekin kävi jo mielessä kyllä.
PoistaOnpa surullista. Sinä/te kuitenkin parhaanne -ja enemmänkin- yrititte. Elämäntilanteet vaihtuu, eikä aina oo helppoa, mutta luulisi vanhempien huolehtivan, että kummit pysyy kelkassa, niin kauan kun lapsi ei itse sitä osaa.
VastaaPoistaVoisikohan asiaa kysyä ihan suoraa?
Kaipa sitä pitäisi, jotenkin ei vain aina jaksaisi itse olla se osallistuva osapuoli.
Poista