Keksiviikko

Jostain syystä tänään olen puhunut diabeteksesta työtoverini Karin kanssa. Se alkoi aamukahvilla. Keskustelimme erään entisen työntekijän uudesta koirasta, joka on koulutettu diabetes-koiraksi, koska omistajallaan on kyseinen sairaus. Jotenkin Kari onnistui sanomaan 'Nyt haisee, snif snif' todella osuvasti ja nauroimme vedet silmissä varmaan kymmenen minuuttia. Onneksi kukaan ei tullut sillä hetkellä henkiläkunnan taukohuoneeseen. Suorastaan ulvoimme. Nauru alkoi uudelleen heti, kun vilkaisimme toisiimme.

Lounaalle suunnistimme Kaviin ja istahdimme pöytään, jossa istui eräs afrikkalaissyntyinen keski-ikäinen mies parin tuolin päässä. Siinä syödessämme ihmettelin Karille sitä, kuinka moni tuntemani diabeetikko syö esimerkiksi paketin keksejä ja nostaa sen jälkeen inskaa tai syö lounaan päälle pari riviä suklaata ja lisää inskaa. Kari siinä ihmetteli ja se afrikkalaissyntyinen mies sanoi, että 'anteeksi, mutta minulla on diabetes'... hups. Pyysin anteeksi, jos olin loukannut häntä puheillani, mutta hän sanoi, ettei ollut hätää ja ihmetteli hänkin näitä tuttujani pudistellen päätään. Hän ei ollut koskaan kuullut, että jotkut tekevät siten ja oli aivan hämmentynyt. (Puhui hyvää suomea, joten ainakaan kielimuurista ei ollut ongelmaa.)

Tulin kotiin heti lounaan jälkeen, koska päätä on särkenyt aivan julmasti pari päivää. Aamulla leukanivelet on aivan jumissa ja poskilihakset kivikovat. Leivoin sitten cookieseja, lähinnä siksi että keskimmäinen lähtee aamulla Lappiin klo 6. Nyt illalla tässä kävi pari hänen ystäväänsä saunomassa ja minä ja mieskin kävimme sitten näin yllättäen saunassa. Mies hieroi mun niskoja, mutta käsivoimat ei oikein riitä.

Aloitin aamulla uuden kirjan, en tiedä jaksanko lukea sen loppuun. Päähenkilö puhuu eräänlaista slangia (engl.) ja kielioppivirheet 'puheessa' tökkivät aika pahasti (would of). Katsotaan, kuinka käy.

Mutta nyt kutsuu peti. Aamulla pitää mennä Pasilaan kokoukseen ja siitä sitten työpaikalle.