lauantai 21. huhtikuuta 2018

Kumman valitsisit?

Työkaverilla oli syöpä selkärangassa. Alunperin piti leikata vain yhtä nikamaa, mutta kasvainta ei olisi saatu kokonaan pois, joten alkuvuodesta otettiin sitten kunnolla kolme nikamaa sekä selkäydin siitä matkalta ja asennettiin 'tunkki' sijalle. Nyt sitten alle 60-vuotias on loppuelämänsä pyörätuolissa. Hän on valoisa ihminen ja on (jo) asian kanssa sinut, mutta aloin itse miettiä, että jos osuisi omalle kohdalle niin saattaisin mieluummin pitää liikuntakyvyn ja elää lyhyemmän ja kivuliamman elämän, kuin viettää seuraavat parikymmentä vuotta pyörätuolissa.

Kumman sinä valitsisit?

13 kommenttia:

  1. Pyörätuolin, sillä varauksella että kivut ei olis kohtuuttomat. Sen kanssa pääsee kuitenkin jollain lailla kulkemaankin ja voi toimia lähes normaalisti, jos vain elinympäristöä hieman muokataan.

    Ehkä mun mielipide pohjautuu siihen, kun lapsuusaikana mummolassa vielä eli mun eno, joka oli pyörätuolissa lapsesta lähtien, ja se oli vain hänen tapansa elää siinä missä me muut käveltiin. Suvussa on Duchennen lihasdystrofiaa, joka vie hautaan viimeistään vähän yli parikymppisenä, eno oli 23 kuollessaan. Yksi serkku on siihen kuollut, ja nuorempaa sairasta polvea on myös tehty.

    VastaaPoista
  2. No en mä nyt sanois pyörätuolin olevan niin paha paikka, mullakin on niitä kaks erilaista.
    Mä vietin monta vuotta helvetillisissä kivuissa, pahimmoilleen meinasin viskata lusikan nurkkaan. Mulla sitä ei aiheuttanut syöpä vaan rappeuma, siinä mä lyhenin viis senttiä ja jos olisin seittemän, niin olisin neliraajahalvaantunnu. Se ois ollu mielestäni paha paikka.
    Usea pyörätuolilla liikkuva kykenee liikkumaan kotonaan omin jaloin, niin mulle on kerrottu ja pihassakin lyhyitä matkoja, tai pitkiäkin jos katotaan vuoden aikana.
    Joo, huono vitsi. :D

    VastaaPoista
  3. Pyörätuolin. Ihan varmasti.

    Olen itse ennen sairastumistani aina ajatellut, että jos syöpään sairastuisin, tuskin haluaisin käydä mitään rankkoja terapioita läpi ja nauttisin loppuelämästäni täysillä.
    No, nyt ollaan siinä tilanteessa, eikä tulisi pieneen mieleenkään antaa periksi! Enkä varmasti tule antamaankaan.
    Pyörätuolissa voisin kuvitella voivani elää erittäin hyvää elämää, jos muuten hoito on kohdillaan. Nykyään, ainakin Saksassa, syöpäpotilaiden kivut hoidetaan hienosti. Itselläni ei ole käynyt edes mielessä pelkoa siitä, että jossain vaiheessa joutuisin kamppailemaan kamalien kipujen kanssa.

    Paljon näissä asioissa varmasti riippuu elämäntilanteesta ja sosiaalisesta ympäristöstäkin. Enkä usko, että kukaan pystyisi tekemään terveiltä jaloilta näitä päätöksiä. Sen takia on myös hyvä, että hoitotestamenteissa vaaditaan hyvin tarkasti sisältö, että se on tarvittaessa todellakin pätevä paperi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen kappaleesi onkin asian ydin :)

      Itse ehkä pelkäisin eniten sitä, että juuri kun selkä olisi leikattu, löydettäisiin jokin uusi keino leikata/parantaa siten, että pyörätuolimahdollisuus olisikin turha.

      Poista
    2. Mä en suostuis minkäänlaisiin hoitoihin syövän iskiessä, paitti tietty kivunpoistoon. :)
      (Helppohan se on nyt sanoa...)

      Mullakin on pilkuntarkka hoitotestamentti, se kannattas jokasen yli 3-kymppisen (viimeestään) tehdä. :)

      Ja Puskissa, kiitos hyvästä tarinasta.

      Poista
    3. Kipua varmaan kaikki pelkäävät syövässä eniten, arvelisin.

      Ikävä vain, että tarina on tosi.

      Poista
    4. Syöpäpotilaat ohittavat jonossa, ainakin täällä meillä, kaikki muut kipupolin "asiakkaat".
      Ja meikäläinenkin pääsee tarvittaessa parissa-kolmessa päivässä hoitoon.

      Poista
    5. Hyvä niin. Isoäitini äiti oli 80-vuotiaana paksusuolen syövän terminaalipotilas (60-luvulla) eikä saanut riittävästi kipulääkkeitä, koska lääkäri oli sitä meiltä, että hän voi tulla riippuvaiseksi niistä..

      Poista
  4. Valitsen menolipun amsterdamiin ja ruiskullinen heroiinia ja hyvää yötä.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)