Sitä sun tätä

Tämä perjantai on tullut käytettyä tehokkaasti, aloitin nimittäin yo-juhlien valmistelun pesemällä olkkarin ikkunat ja verhot. Voisin mainita, että turkisvuoratut verhot ovat menneen talven lumia nyt, sillä ne olivat aivan järkyttävästi kissankarvoissa. Sysikki kun halusi nukkua ikkunalaudalla niin, että pystyi vahtimaan näkymiä tiellä. Tein myös makaronilaatikkoa pitkästä aikaa ja pesin koneellisen pyyhkeitä. Nyt on selkä ja jalat aika poikki, onneksi mies ripusti verhot.

Viikkoon on mahtunut taas kaikenlaista. Tiistaina pienin meni kouluun yhdeksäksi, mutta soitti minulle varttia yli olevansa kotona. Luulin ensin, että hän on myöhästynyt, mutta kuulemma oli ollut niin huono olo kun pääsi kouluun, että opettaja oli soittanut isälle lähettävänsä lapsen kotiin. Lähdin aikaisemmin töistä, koska omakaan olo ei ollut ihan parhain, ja iltaa kohti pienimmällä nousi kuume yli 38:een asteeseen.

Pienin ei mennyt kouluun keskiviikkona, vaikka oli jo ihan kunnossa (ihme pikakuume), enkä minäkään mennyt töihin, koska vatsa on ns. löysällä. Katsoin sitten Skam'ia urakalla ja nyt olen jo kolmannen kauden alussa. Sarja on jollain tavalla koukuttava.. tarkoitan sitä, että sitä katsoessa miettii oliko itse teininä yhtä ..teini? ja myös sitä, kuinka se tuo esiin kaikki haudatut epävarmuuden tunteet ensimmäisissä seurustelusuhteissa.

Eilen olin töissä, vaikka vatsa juoksuttikin edelleen (kuten tänäänkin). Kävin katsomassa erään näytelmän ennakkoesityksen tai osan siis, koska alkoi itkettää enkä voinut katsoa loppuun. Ilmeisesti syynä ovat kehitysvammaiset näyttelijät, joiden jokakeväinen näytelmä saa tämän aikaiseksi. Olen miettinyt, johtuuko liikuttumiseni siitä, että äitini kummipoika oli pahasti CP-vammainen johtuen synnytyksenaikaisesta hapenpuutteesta (hän oli kovin pelottava minusta ollessani pieni) vai siitä, että epäilen meidän 'normaalien' katsojien pitävän esitystä jonkinlaisena kouluttetujen marsujen söpönä pikku puuhasteluna (kauhean rumasti sanottu). En osaa sanoa, joka tapauksessa en pysty näitä esityksiä oikein katsomaan.

Katsoin Kosmiskan vinkistä Areenasta tiededokumentin erityisherkistä ihmisistä. Arvelen olevani jonkin verran erityisherkkä, lapsena olin äidin mielestä tuskallisen ujo, mutta tukahdutin sen pitkäksi aikaa siskon moitittua. Olin silloin muistaakseni alle kouluikäinen, kun siskon mielestä itkin aina kaikesta, joten lopetin itkemisen. Ihan kokonaan siis. En muista itkeneeni edes Iisalmenmummin poismenoa, mutta toisaalta itkin kyllä kaksi päivää kissan jäätyä auton alle. (Silloin ei sisko enää asunut kotona.)

Koti on hiljainen, esikoinen lähti yläastekavereita tapaamaan ja keskimmäinen omia kavereitaan tapaamaan. Pienin naureskelee koneellaan ja yritän miettiä, jos jaksaisin kirjoittaa jotain muutakin välillä kuin tätä blogia.

Allaolevassa videossa on veljeni entinen luokkatoveri sekä miehen serkun leikkikaveri, kaksi eri henkilöä. Huvittavaa.

Unohdin tietysti mainita, että ostin kaksi lippua Queen + Adam Lambert-keikalle marraskuulle. Nyt pohdin vimmatusti, josko neuloisin Brian Maylle sukat, hän kun on jonkinsortin eläinaktivisti ja voisi ehkä käyttää niitä nummilla vaeltaessaan mäyränpesillä.