Pelkäsin saavani aivan hirveän itkukohtauksen jossain vaiheessa tänään, mutta loppujen lopuksi itkin vain vähän kirkossa. Haikea olo on kyllä. Äiti olisi niin nauttinut tästä päivästä, mutta kaipa hän oli hengessä mukana.
 |
| Äitini Venetsiassa 1950 |
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Juhlien jälkeen
Voi laittaa kuvia nettiin, eikös se ole koko jutun pääidea? Kerrankin näyttää suht ihmismäiselle :D
Olimme varautuneet useampaan vieraaseen, mutta Kusti ei polkenut oikein nappiin ja niinpä kutsut myöhästyivät, miehen tädit olivat saaneet kutsut vasta perjantaina vaikka lähetin ne 28.8. Hiukan nyppi, mutta toisaalta (eläköitynyt) veljeni sai mansikkakakkua mukaansa ja hän loisti kuin Naantalin aurinko ja vaimoaan nauratti. Onneksi myös keskimmäisen molemmat papit ja 5 isosta kävivät auttamassa osaltaan. Oli oikein kivaa :)
Pelkäsin saavani aivan hirveän itkukohtauksen jossain vaiheessa tänään, mutta loppujen lopuksi itkin vain vähän kirkossa. Haikea olo on kyllä. Äiti olisi niin nauttinut tästä päivästä, mutta kaipa hän oli hengessä mukana.
Pelkäsin saavani aivan hirveän itkukohtauksen jossain vaiheessa tänään, mutta loppujen lopuksi itkin vain vähän kirkossa. Haikea olo on kyllä. Äiti olisi niin nauttinut tästä päivästä, mutta kaipa hän oli hengessä mukana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvänmielenkuvia! Ihana juhlapäivä. :)
VastaaPoistaKiitos, niin oli :)
PoistaKaunis perhe. :-)
VastaaPoistaOlet kyllä täysin yhdestä puusta veistetty äitisi kanssa. Uskomaton yhdennäköisyys.
Kiitos :)
PoistaEräs äitini ystävä aina sanoi, että olen isäni näköinen, itse en sitä koskaan huomannut.
Komea rippilapsi!
VastaaPoistaJa ihana, tunnelmallinen kuva äidistäsi <3
Kiitos :)
PoistaNiin, kovin naisellinen :)