Ding dong

Huomaan, että taas on vilahtanut muutama päivä. En ole oikein jaksanut olla päivittelemässä, kun muutenkin olin aika väsynyt viime viikon jäljiltä.

Torstaina töiden jälkeen kävin hakemassa kampaajaltani Petriltä uuden pään ja siinä kestikin pari tuntia. Lopputulos oli kuitenkin sen arvoinen. Tulin Vuosaaresta kotiin bussilla, metroasemalla bussia odotellessa eräs vanha musta mies kysyi minulta kauanko vielä menee ennenkuin bussi tulee ja sanoin kolme minuuttia ja näytin sormilla, vasta bussissa aloin pohtia ettei hän ehkä osannut lukea ja siksi kysyi. Mies tuli vastaan Kontulaan, koska kävin kaupassa enkä olisi jaksanut enää kävellä kotiin.

Perjantaina meillä oli töissä viimeinen asiakaspalvelusosaston kokous tällä kokoonpanolla. Siihen asti kokous sujui ihan hyvin, kunnes rouva pääjohtaja saapui paikalle ja yritti esittää, kuinka kaikki on niin mahtavaa ja hienoa ja kukkasia ja sydämiä vain. Voi Junalauta, mikä vitsi. Pakolla savustettiin meidän osastonjohtaja ulos, vaikka ensi vuoden heinäkuussa koko kaupungin organisaatio muuttuu ja kaikki mullistuu taas. Mitään yt-keskusteluja ei ollut käyty eikä henkilöstöä kuultu ennen perjantaita. Nytkin oli pikapikaa muutettu esityslistaan henkilöstön kuuleminen, koska siitä oli muristu riittävästi. Onko ihme, jos ei kiinnosta mennä töihin maanantaisin?

Perjantai-iltana olin taas nukahtaa sohvalle, koska olin niin poikki. En tiedä, johtuuko se henkisestä kuormituksesta vai sisäilmasta, mutta ärsyttävää se on silti.

Lauantaina heitimme miehen kanssa esikoisen metrolle ja  jatkoimme Itiksen Prismaan viettämään laatuaikaa keskenämme miljoonan muun ihmisen kanssa. Olenko koskaan sanonut, että kertakaikkiaan me molemmat vihaamme lauantai-ostosteluja? No, onneksi pääsimme suht nopsasti uloskin kaupasta, mutta en kyllä tykkää yhtään. Tukkuostoksilla käynti on eri juttu, siellä on aina lauantaisin aika rauhallista ellei ole joulunalusaika, mutta joskus kyllästyy aina samaan valikoimaankin.

Alun perin valitsimme Prisman-retken siksi, että ajattelimme saavamme sieltä sopiva päkätin palan ensi viikonlopuksi, kun äitinikin tulee syömään, ja lisäksi noidille pääsiäismunia. Tullessamme kohti kotia, melkein perillä, muistin että ne noitakarkit olivat unohtuneet kokonaan. Teimme siis kurvin vielä lähiAlepaan.

Tultuamme kotiin imuroin koko talon, muistin jopa ne katonrajaan talven aikana ilmestyneet hämähäkinverkot. Sen jälkeen katselin yhden osan Lewisia ja sitten pienimmän kanssa Mission Impossiblen, joka oli juuri niin surkea kuin muistin. Jopa pienin huomasi epäloogisuudet tarinassa. Illalla, kun pienin meni nukkumaan, katsoin vielä ExMachinan puoliväliin. Aion kohta katsoa sen loppuun.

Tänään olen pessyt pari koneellista pyykkiä, leiponut Key lime-piirakan ja marenkeja, soodannut kahvinkeittimen ja silittänyt parin viime viikon puhtaat pyykit. Sitten olikin jo pakko pitää taukoa, kun jalkoja alkoi särkeä. Mies teki ruoan ja lämmitti saunan. Esikoinen kotiutui jo hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Noitia kävi peräti kolme kappaletta, kerralla. Suklaamunia jäi aika rutosti, yritämme saada ne säilymään ensi viikonloppuun.

Yksi syy jalkojen särkemisellekin löytyi muutama päivä sitten, kun seurasin yhtä linkkiä kasvuikäisten lasten jalkavaivoista ja löysin itseni lukemasta jäykän isovarpaan oireyhtymästä. Tämä vaiva on ollut muutaman vuoden, välillä parempi ja välillä huonompi. Nyt sillä on nimi ja pohdiskelen jatkotoimenpiteitä.

Nyt hetki neulomista ExMachinan kera. Kurkku on niin kipeä, että aamun uinti jää väliin. Toivottavasti pystyn raahautumaan työpaikalle.

Oscar Isaac tanssii ihanasti :)