Asumista

Olemme miehen kanssa ihmetelleet täkäläistä tapaa asunnonhankinnassa eli tätä, että ensin ostetaan kaksio, sitten kolmio jne kunnes taas lasten lennettyä pesästä aletaan siirtyä pienempiin yksiköihin. Mehän teimme tämänkin nurinpäin eli rakensimme vuoden seurusteltuamme isohkon omakotitalon, jossa aiomme asua siihen asti kun pystymme.

Tämän aasinsillan kautta pääsen ihmettelemään veljeni exää, joka on myymässä lukaaliaan. Itse asiassa ihmettelen kyllä veljeänikin ja nyxää. Aikoinaan kun esikoistrytär täytti 17v veljeni ja nyxä muuttivat esikoistyttären huoneen toimistoksi, kun 'eihän tytär enää tule viikoiksi isälleen'.  Nyt sitten esikoistytär muutti itsenäiseen elämään eli kaksioon jonnekin melkein-jumalan-selän-taakse ja exä alkoi heti myydä asuntoaan, koska 'se on liian iso hänelle ja nuoremmalle tyttärelle'. Jos olisin esikoistytär tuntisin itseni varsin ei-toivotuksi henkilöksi. Mitäs jos yksinasuminen ei sujukaan hyvin ja pitäisi muuttaa takaisin äiskän ja pikkusiskon luo?

Oikeastaan en enää ihmettele, että esikoistytär haluaa yliopistoon lukemaan Psykologiaa.