lauantai 17. elokuuta 2019

Villiä menoa

Ensimmäinen työviikko on ohi. Olin jo tiistaina niin poikki, että koko illan makasin parvekkeen sohvalla kissa kainalossa lukemassa. Oikeasti oli kyllä ihan mukava viikko ja kaienlaista ehti tapahtua.
Siriuksen uusi leikkikaveri


Keskiviikkona oli eka oikea kokous ja onnistuin kommentoimaan erääseen asiaan ihan fiksusti, asian esittelijä sanoi paneutuvansa esiinnostamaani syvemmin. Myöhemmin metrossa eräs nuori mies istui penkillä koivet oikosenaan. Sanoin hänelle, että " Nosta koipesi pois, että pääsee ihmiset istumaan." Totteli hyvin, vissiin tuli jotenkin äitipainotteisesti sanottua.

Torstaina kävin töiden jälkeen luovuttamassa verta, kutsu kilahti s-postiin ja löytyi sopiva aika. Osui kiva hoitajakin, jonka kanssa juttelimme kissoista ja harrastamisesta ja sen sellaisesta. Lopuksi join kahvit ja söin jäätelön, ja illalla luin taas parvekkeella kirjan kanssa.

Linnunlaulun villat

Eilen perjantaina kävin ystävän kanssa katsomassa 'Suruton kaupunki'-näyttelyn ja se oli oikein hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Jälkeenpäin kävimme pihapiirin kahvilassa kahvilla ja söin feta-pinaattipiirakkaa sivusalaatin kera. Siinä istuskellessamme vierestämme vilahti jokin pieni ja karvainen kukkapenkkiin. Naapuripöydän naiset kysyivät meiltä, ehdimmekö nähdä mikä se oli ja vastasimme yksissätuumin, että päätimme juuri sen olevan isohko metsähiiri.

Pehtoorin talo

Nam

Nyt olemme taas miehen kanssa kahden viettämässä lauantai-iltaa, nuoriso lähti omiin huvituksiinsa. Kävimme jo aikaisemmin tukussa ja ruokakaupassa miehen kera, joten siirryn kohta telkkarin ääreen katsomaan Downton Abbeyä Areenasta, en muista vitos- ja kutoskaudesta mitään ja elokuva tulee teattereihin syksyllä.

Kohmeinen kimalainen


6 kommenttia:

  1. Kivihaassako kävit? Mie ruukasin siellä kans käyä, siellä oli aina niin hyvät tarjoomukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanomatalossa. Se on iso ja siellä on kans hyvät kahvit :)

      Poista
    2. No se onki vähän paremmassa paikassa!

      Poista
  2. Isohko metsähiiri on oikeesti sellanen ruipelo rotta ;-)

    VastaaPoista
  3. Mä odotan kovasti tuota Donwton Abbey leffaa. Olisikin oikeastaa hyvä idea ottaa nyt kertaus ainakin viimeiseen seasoniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein kovin monta osaa jaksa katsoa peräkkäin, mutta pari kerrallaan menee hyvin. Onhan se ihan kiva sarja ja erityisesti pidän Maggie Smithistä :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)